Syyskuun pöytäkirjatiivistelmä
Sociuksen hallitus kokousti Snellmanialla 23.09.
Kokouksessa keskusteltiin menneistä sekä tulevista tapahtumista. Tämän syksyn fuksitapahtumat ovat lähteneet hyvin käyntiin, tapahtumat ovat sujuneet onnistuneesti ja fuksit ovat olleet hyvin mukana.
Hallitus keskusteli tulevien tapahtumien järjestelyistä, kuten vujuviikon aktiviteeteista, vuosijuhlista, Sociuksen pikkujouluista sekä myös keltaisista bileistä. Talentia ja SYY-Kuopio ovat myös järjestämässä työelämävierailut loppuvuodelle! Keltaisten bileiden päivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tapahtuman järjestelyt ovat jo hyvällä mallilla. Vuosijuhlien järjestely on edennyt hyvin ja kohta pääsemmekin jo juhlatunnelmiin.
Vuosittainen fuksikysely on laitettu 5.10 ulos ja vastausaikaa on 18.10 saakka. Tänä vuonna kyselyyn on myös lisätty avoimen väylän ja maisteriopiskelijoita koskevat kysymykset. Fuksikyselyyn toivomme paljon vastauksia ja hallitus arpookin osallistujien kesken haalarimerkkejä.
Vuosi alkaa lähentyä loppuaan ja sääntömääräinen syyskokous on pian. Ajankohdaksi kokoukselle valikoitui 23.11. klo 16.00. Syyskokouksesta tulee lisää informaatiota myöhemmin Sociuksen somekanavilla. Ennen syyskokousta on mahdollisuutta hakea hallitukseen ja hallitus järjestääkin pestiesittelyt sekä hallituskahvit huoneella. Pestiesittelyt alkavat 26.10 Instagramin puolella.
