Toukokuun sociuslainen 2019

Maanantai 13.5.2019 klo 20.31 - Reeta&Santtu

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi?santtu_toukokuu.jpg

Olen sitä mitä ja miksi opiskelen. Olen samanaikaisesti sekä Santtu että sosiologi. Syitä, miksi olen Santtu en osaa kuvata, mutta sosiologiudesta pari sanaa. Opiskelen sosiologiaa neljättä vuotta, eli madellen kohti loppusuoraa. Sosiologiaan minä aikanaan ikään kuin ajauduin herättyäni siihen, miten villiä ajattelutyötä oppiaineen parissa saa tehdä. Sosiologisen mielikuvituksen kanssa voi vetää assosiaatioita eri aatoksien välillä mentaalisen kitarasoolon tyyliin. Lähtökohtainen kriittisyys ja joka jumalan asian yliajattelu viehätti, mikä selittää varmaankin osan siitä, miksi olen siinä missä olen. Vastauksia siihen, miksi olen kuka olen jään vielä etsimään. Kysykää myöhemmin uusiksi.

Mitä sinulle kuuluu?

Kuuluupi varsin mainiota. Sain pätkäistyä neljännennännettä opiskeluvuottani korkeakouluharjoittelun muodossa, mikä on ollut virkistävä poikkeaminen Kuopion kuristuksesta. Aloittelin harjoittelua Voima-lehdellä maaliskuun lopuilla ja lopettelen kesän alkuun. Lehtijuttujen tehtailu, pako Savosta ja pääheseläinen isommualimammalli ovat maistuneet jollekin makoisalle asteikolla mannapuuro—mansikka.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: santtu, lehtiukko, kärsimys