Helmikuun Sociuslainen 2020

Keskiviikko 26.2.2020 klo 12.19

juulianne.jpgKuka olet, mitä opiskelet ja miksi? 

Ciao! Olen Julianne Mäenpää, kolmannen vuoden sosiaalitieteiden opiskelija. Oikeastaan opinpolkuni on ollut hyvin kiintoisa, koska suoritin 90 opintopistettä Helsingin Avoimessa Yliopistossa ennen kuin päädyin tänne Itä-Suomen yliopistoon. En kuitenkaan kadu valintaani ollenkaan! Täällä on oikein mukava ja leppoisa meininki. 🙂 Se miten päädyin opiskelemaan sosiaalitieteitä kehkeytyi kiinnostuksestani ihmisiä kohtaan. Olin jo lukiossa erittäin inspiroitunut sosiaalipsykologian kurssista, ja päätin että haluan ehdottomasti päästä opiskelemaan juuri tätä ainetta! Olen aina halunnut työskennellä ihmisten parissa, ja koen että sosiaalitieteiden kandidaattiohjelma antaa hyvät perusteet sille miten ihmisten välistä vuorovaikutusta tulkitaan, ja miten yksilöt esimerkiksi integroituvat yhteiskuntaan. 

Mitä sinulle kuuluu? 

Minulle kuuluu oikein hyvveetä! Elämä sujuu kuin tanssi! Tottakai pieniä ristiriitoja tulee aina vastaan, mutta positiivisella elämänasenteella selviää monista hankaluuksista! 🙂 Aurinko on myös näyttänyt kasvonsa, niin tulee heti keväisempi fiilis! 🌞

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Julianne, sosiaalitieteet, Barack Obama, positiivisuus

Tammikuun Sociuslainen 2020

Perjantai 31.1.2020

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi? Tammikuun20_sociuslainen2.jpg
Olen Johannes ja opiskelen sosiaalityötä. Sosiaalityö edesauttaa ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointia. Sosiaalityön ansiosta myös niillä voi olla kivaa, jotka eivät sosiaalityön kanssa koekaan olevansa missään tekemisissä.  
Aiemmin olen valmistunut sosionomiksi ja sen jälkeen töissä alkoi pikkuhiljaa kiinnostaa opiskella lisää. Opiskelupaikka avautui jo aiemmin, mutta vasta viime syksynä siirryin täysipäiväiseksi opiskelijaksiEtukäteen jännitti, mutta kiva oli huomata, että opiskelu kiinnostaa ja motivoiYliopistotutkinto tuonee lisää työmahdollisuuksia, joissa toivottavasti voi päästä vaikuttamaan vähän eri tasolla kuin aiemmin.  
 
Mitä sinulle kuuluu? 
Kiitos hyvää, opiskelusta tulee hyvä olo, ja asiat tuntuvat luistavan. Enää ei niin huoleta, tottuuko sitä opiskelijaksitutustuuko muihin ja miten jaksaa kulkea Kuopion ja Helsingin väliä melkein viikoittain. Mulla on kotiasiat kunnossa ja elämä kiinnostavaa. En kehtaa kehua enempää.  

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Johannes, sosiaalityö, maailmanrauha, Iron Maiden

Joulukuun sociuslainen 2019

Maanantai 30.12.2019 klo 18.14

sonja_joulukuu2.jpgKuka olet, mitä opiskelet ja miksi?

Olen Sonja Luukkonen. Vaihtoehtoisesti minusta saa myös käyttää nimitystä Sonkula, Sonkku tai Soijapapu (sojaböna på svenska). Opiskelen ensimmäistä vuotta sosiaalitieteiden parissa ja syy miksi sosiaalitieteitä päädyin opiskelemaan liittyy siihen, että tahtoisin tulevaisuudessa (ja ihan nykyisyydessäkin) edistää yhteistä hyvää. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka voi pahoin, joten jos joskus pääsisin sellaiseen työhön, jossa voin toisen ihmisen pahaa oloa lieventää niin olisin onnellinen. Erityisesti minua kiinnostaa ihmisoikeudet. Minusta saattaa tulla myös astronautti, mutta kattoo nyt.

Mitä sinulle kuuluu?

Mikä siinä on, että aina kun joku kyselee kuulumisia niin pää humisee tyhjyyttään. Tätäkin piti miettiä nyt ihan liian kauan. Kuluneen syksyn aikana on tapahtunut niin valtava määrä kaikkea uutta, että sitä on ihminen ihan hämillään. Fuksisyksy on kohdellut minua lämpimästi ja tunnen kiitollisuutta siitä, että olen päässyt tutustumaan uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Erityisen onnelliseksi minut tällä hetkellä tekee se, että maassa on lunta! Lämmittää niin kovin tällaisen talvifanin sydäntä. Toki ollaanhan tässä myös vähän uuvuksissa kun on tukka putkella seikkaillut siellä sun täällä mutta noin kaiken kaikkiaan minulle kuuluu hyvää.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sonja, sosiaalitieteet, astronautti

Marraskuun sociuslainen 2019

Torstai 21.11.2019 klo 15.39

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi? 77391099_276253509945832_4422511503815475200_n2.jpg

Tämä on suuri ikuisuuskysymys, ”kuka minä olen?”. (Joskus kannattaa oikeasti pohtia sitä, kuinka itsensä määrittelee. Usein itsensä kuvaa nimen, iän ja esimerkiksi työn tai opiskelun kautta.) Vastaan ytimekkäästi. Olen Emma Mäkelä Multialta. Opiskelen sosiaalityötä. Haluaisin omalla työlläni parantaa ihmisten hyvinvointia, mutta myös tuoda sitä ajatusta esille, että ihminen on loppupeleissä vain ihminen. Meillä jokaisella pitäisi olla oikeus ja velvollisuus inhimilliseen kohteluun.

Mitä sinulle kuuluu?

Minulle kuuluu todella hyvää. Viime vuonna, kun aloitti opinnot, kaikki oli todella uutta enkä tiennyt Kuopiosta ketään, joten yksinäisyys hieman pelotti. On ollut kuitenkin ihana huomata, kuinka hienoja ihmisiä on saanut ympärilleen. On hienoa opiskella asioita, jotka oikeasti kiinnostavat. Tällä hetkellä opinnoissa on menossa harjoittelu, josta olen myös super innoissani.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Emma, ilmasto, elämänmuutos

Lokakuun sociuslainen 2019

Torstai 21.11.2019 klo 15.35 - Reeta&Saara

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi? saara_kuukauden_sociuslainen2.jpg

Olen Saara Torpakko ja aloitin nyt toisen vuoden sosiaalitieteiden opiskelijana. En siis ole pääaineitta vielä valinnut, mutta tällä hetkellä vahva tunne on sosiaalipsykologiasta. Opiskelen täällä, koska olen hyvin kiinnostunut psykologiasta ja täällä sitä nyt luen pitkänä sivuaineena. Ihmisläheisessä työssä haluaisin tulevaisuudessa työskennellä ja sosiaalitieteet antavat siihen valmiudet. Ihmisten auttaminen ja hyvinvointiin liittyvät asiat ovat lähellä sydäntä. Sosiaalitieteissä pääsen opiskelemaan kaikkea yhteiskuntaan liittyvää ja moni ovi on avoin tulevaisuuden kannalta, koska en tiedä vielä mitä haluisin ns. tehdä isona.

Mitä sinulle kuuluu?

Minulle kuuluu ihan hyvää. Syksy on mennyt nopeasti ja ollut kaikenlaista mukavaa häppeninkiä kuten vujut ja SYY:n hallituksen virkistäytyminen. Tällä hetkellä en ole kovin virkeä kylläkään.. Hieman on meinannut väsy painaa ja välillä tuntunut, että päässäni ei liiku muuta kuin kattilankansia yhteen luova apina, mutta välillä se on semmoista😊

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: saara, SYY

Hakemukset hallitukseen 2020

Maanantai 18.11.2019 klo 10.13 - Reeta

Hellurei! Sociuksen sääntömääräinen syyskokous sen kuin lähestyy ja torstaina 21.11. klo 17 onkin aika kokoontua jälleen yhteen katselemaan, miltä kulunut vuosi on näyttänyt. Samalla on aika katsoa myös tulevaan vuoteen ja valita Sociuksen hallitus vuosimallia 2020. Tässä postauksessa esittelemmekin muutamia innokkaita, joita halliuspesti ensi vuodelle houkuttelisi. Lue siis läpi ja tule vaikuttamaan Sociuksen syyskokoukseen!

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitus, haku

Syyskuun sociuslainen 2019

Maanantai 30.9.2019 klo 22.00 - Reeta&Markku

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi? 
 
Olen Markku Kinnunen. Sosiaalitieteiden toisen vuoden opiskelija. Pääainettani en ole vielä IMG_20190922_165430.jpgvalinnut. Tämänhetkinen mielenkiintoni asettuu sosiaalipedagogiikan (sosiokulttuurinen innostaminen) ja sosiaalipsykologian (minuuden ja identiteetin tarinallisuuteen liittyvät teemat) välimaastoon. Tykkään tarkastella näitä ilmiöitä myös sosiologisesta näkökulmasta. Nähtäväksi jää, että minkä näistä valitsen pääaineekseni keväällä. 
 
Hakeuduin opiskelemaan sosiaalitieteitä siksi, että koen maailman olevan monella tavalla murroksen kynnyksellä. Olen pitkään seurannut näitä ilmiöitä erilaisten uutisviestimien kautta, ja syventänyt ymmärrystäni kirjallisuuden kautta. Olen kiinnostunut elonkehän kokonaisuuden kannalta tasapainoisesta luontosuhteesta, ja siihen kannustavan kulttuurin muodostumiseen liittyvistä tekijöistä. Myös myötätunnon, tekoälyn ja teknologisten harppausten vaikutukset yhteiskunnan rakenteisiin kiehtovat. 
 

Mitä sinulle kuuluu? 
Kokonaisuutena ihan hyvää. Toki elämässä on aina asioita, joita kohtaan miettii viisaimpia toimintamalleja. Opiskelen toista korkeakoulututkintoa, joten opintotukeni on tähän tutkintoon loppumassa. Näin ollen sujuvasti etenevien opintojen rahoitus mietityttää. Joitakin ratkaisuja on näköpiirissä. 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: markku, heimo, ilmasto

Opintojen alusta ja vähän muustakin

Keskiviikko 28.8.2019 klo 11.11 - Jenni Hiltunen

Syksy saa ja viimeisetkin opiskelijat palaavat sorvin ääreen. Aloitan neljännen vuotenijenski.jpgyhteiskuntatieteiden opiskelijana, joten oma paluuni työmaalle on jo rutiininomainen – jopa siinä määrin, että en enää huomaakaan sitä mukavaa jännitystä mahanpohjassa, joka ehkä aiemmin on liittynyt jokaiseen lukuvuoden alkuun aina esikouluvuosista saakka. Niiden vatsassani uinuvien perhosten herättelemiseksi palaankin kolmen vuoden takaiseen, oman fuksivuoteni alkuun. Ai että!

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: fuksit, syksy, opiskelu

Toukokuun sociuslainen 2019

Maanantai 13.5.2019 klo 20.31 - Reeta&Santtu

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi?santtu_toukokuu.jpg

Olen sitä mitä ja miksi opiskelen. Olen samanaikaisesti sekä Santtu että sosiologi. Syitä, miksi olen Santtu en osaa kuvata, mutta sosiologiudesta pari sanaa. Opiskelen sosiologiaa neljättä vuotta, eli madellen kohti loppusuoraa. Sosiologiaan minä aikanaan ikään kuin ajauduin herättyäni siihen, miten villiä ajattelutyötä oppiaineen parissa saa tehdä. Sosiologisen mielikuvituksen kanssa voi vetää assosiaatioita eri aatoksien välillä mentaalisen kitarasoolon tyyliin. Lähtökohtainen kriittisyys ja joka jumalan asian yliajattelu viehätti, mikä selittää varmaankin osan siitä, miksi olen siinä missä olen. Vastauksia siihen, miksi olen kuka olen jään vielä etsimään. Kysykää myöhemmin uusiksi.

Mitä sinulle kuuluu?

Kuuluupi varsin mainiota. Sain pätkäistyä neljännennännettä opiskeluvuottani korkeakouluharjoittelun muodossa, mikä on ollut virkistävä poikkeaminen Kuopion kuristuksesta. Aloittelin harjoittelua Voima-lehdellä maaliskuun lopuilla ja lopettelen kesän alkuun. Lehtijuttujen tehtailu, pako Savosta ja pääheseläinen isommualimammalli ovat maistuneet jollekin makoisalle asteikolla mannapuuro—mansikka.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: santtu, lehtiukko, kärsimys

Huhtikuun 2019 sociuslainen

Maanantai 13.5.2019 klo 20.20 - Reeta&Valtteri

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi? eetu_huhtikuu.jpg

Moikka! Olen Eetu ja olen ensimmäisen vuoden sosiaalitieteiden opiskelija. Hakeuduin alalle muutaman töissä vietetyn välivuoden jälkeen, sillä yhteiskunnalliset asiat ja opiskelu alkoivat kiinnostaa enemmän kuin jalkapallo ja työnteko.

Itä- Suomen yliopistossa sain myös mahdollisuuden opiskella jo lukiossa kiinnostanutta psykologiaa hieman eri perspektiivistä. Näin ensimmäisen opiskeluvuoden lopussa en voisi olla tyytyväisempi valintaani, vaikka pääaineen valinnan osalta olenkin hieman hakoteillä. 

Mitä sinulle kuuluu? 

Minulle kuuluu savolaisittain meleko hyvvää”. Kevät saa mielen virkeäksi ja opinnot alkavat olemaan paketissa tältä lukuvuodelta. Kesätöiden metsästys ei ole mennyt ihan putkeen, mutta eiköhän kaikki selviä kesäkuuhun mennessä. Onneksi Kelan konttori on parin sadan metrin päässä. 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eetu, piritorinpunainenpeltijugurtti

Maaliskuun 2019 sociuslainen

Maanantai 1.4.2019 klo 8.48 - Reeta & Valtteri

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi?

valtteri_blogi.jpgMorjens! Olen Valtteri ja olen kolmannen vuoden opiskelija, pääaineenani sosiaalipsykologia. Kuulun Sociuksen psykalle yrittäneisiin, mutta tänne päätyneisiin ja pikkuhiljaa tähän alaan tykästyneisiin opiskelijoihin, joille Kuopion kampus ja sen tarjoamat mielenkiintoiset opintomahdollisuudet aukesivat vasta hieman myöhemmin. Sosiaalipsykologiassa minua on lukiosta asti kiinnostanut ihmistenvälisen vuorovaikutuksen tutkiminen ja sen tiedon hyödyntäminen, joten tämä tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta minulle, vaikka perusopinnoissa täytyikin opiskella melkoisia pakkopullakursseja.

Mitä sinulle kuuluu?

Minulle kuuluu ihan hyvää. Tällä hetkellä on aika kiire opiskelun realiteettien iskiessä vasten kasvoja näin puolen vuoden omatoimisen asiantuntijuuden kartuttamisen (lue: laiskottelun) jälkeen. Toisaalta paineen alla saan ajankäytöllisesti tehokkaimmin tehtyä asioita, joten olen tyytyväinen tilanteeseen. Onneksi piristystä kevään synkkyyteen tuovat ystävät, hyvä ruoka, raskas musiikki ja pleikkari.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtteri, vappu, socius-huone

Ainejärjestön edunvalvonta yliopistossa

Torstai 21.3.2019 klo 11.39 - Jaakko Honkalampi

Heissulivei ja mahtavaa kevättä kaikille!

Socius ry toteutti helmikuussa jäsenkyselyn, johon vastaaminen oli erittäin aktiivista. Isot kiitokset kaikille vastanneille! Usean vuoden ajan jäsenkyselystämme on huomattu, ettei kaikilla jäsenillämme ole tietoa siitä, mitä on ainejärjestön edunvalvonta yliopistossa. Tämänkertaisessa blogitekstissäni yritänkin avata tätä ”kabinettipekulointia”.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: edunvalvonta, blogi, mitämissämilloin

MUUTOS 2019: Socius kohti sosiaalipedogista osallisuuden ideaalia

Torstai 7.3.2019 klo 14.08 - Jaakko Honkalampi

Sociuksen hallitus vuosimallia 2019 on pitänyt järjestäytymiskokouksen ja aloittanut toimintansa tarmokkaasti. Tänä vuonna meidän rakas ainejärjestömme täyttää jo 35 vuotta. Tänä aikana Sociuksen toiminta on kasvanut ja naamat ainejärjestömme hallituksessa sekä jäsenistössä vaihtuneet. Kuitenkin ainejärjestön perimmäisenä ideana oleva osallisuuden lisääminen, tapahtumien järjestäminen ja opiskelijoiden edunvalvonta ei ole hävinnyt mihinkään. Vuonna 2019 haluamme kuitenkin tuoda jäsenistöämme lähemmäs hallitusta ja lisätä toimintamme läpinäkyvyyttä julkaisemalla noin kerran kuussa (ja kahdesti marssissa :Dd) edunvalvontablogia. Blogissa edunvalvontavastaavamme Jaakko Honkalampi kirjoittaa ajankohtaisia kuulumisia hallituksen kokouksista, oppiainepalavereista sekä edunvalvontajaoston kuulumisista. Socius -huoneella on myös liikkunut villejä huhuja wabun aikana ilmestyvästä vlogista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uusivuosi, edunvalvonta, socius,

Helmikuun 2019 sociuslainen

Torstai 7.3.2019 klo 13.55 - Reeta & Noora

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi?noora.jpg
"Heipä hei! Oon Noora, opiskelen sosiaalityötä ensimmäistä kuherrusvuotta, sekä ainakin yhteiskuntapolitiikkaa ja sosiologiaa. Tieni tänne ei ollut se yksinkertaisin- opiskelin vielä vuosi sitten ympäris
tönhoitajaksi ammattikoulussa- mutta halu auttaa yhteiskuntaa paremmaksi ja ihmisiä pärjäämään siinä on se suurin syy miksi täällä nyt oleskelen."

Mitä sinulle kuuluu?
"Ihan hyvää! Aika kuluu nopsaan, kun paljon tapahtuu, enkä voi uskoa että siitä on jo puoli vuotta kun tämä rumba eli yliopisto-opinnot alkoivat. Elämässä on nyt tuhottoman monta asiaa joihin täytyy ja/tai haluan uhrata energiaa, ja niiden hallinta tuntuu sellaisen kolmipäisen verenhimoisen koiran lenkittämiseltä, mutta kyllähän tämä tästä! Tulevaisuudessa on paljon ihanaa odotettavissa, ja onhan tämä huippua, kun saa tehdä sitä mistä oikeasti tykkää."

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tapahtumavastaava, noora, kissat, matkantekijä

Tammikuun 2019 sociuslainen

Torstai 7.3.2019 klo 13.53 - Reeta & Aino

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi?aino.jpg

"Hello it’s me, Hassisen Aino tuolta Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta. Edustan tätä kovin harvapäistä härmäläisten heimoamme täällä idässä. Opiskelen ensimmäistä vuotta sosiaalitieteitä, sillä siinä yhdistyvät kaksi suur
inta mielenkiinnonkohdettani: ihmiset ja yhteiskunta. Pääaineista tällä hetkellä kiinnostaa eniten ehkä sosiologia, yhteiskuntapolitiikka sivuaineena on ollut myös äärimmäisen mielenkiintoinen kokemus."

Mitä sinulle kuuluu?

"Minulle kuuluu ihan hyvää! Joulun lomatunnelmien jälkeen paluu opiskelujen pariin on ollut odotettua nopeampi, mutta on ollut ihana nähdä kavereita kaikkien palattua Kuopioon. Olen myös saanut kunnian toimia tänä vuonna armaan ainejärjestömme hallituksessa rahastonhoitajana ja yritysyhteistyövastaana, ja pikkuhiljaa alkaa olemaan sekin homma hallussa.

Pitkän pimeyden jälkeen valoisat iltapäivät ovat myös ihan parhautta, ja kevät ja lämpimät säät ovat puolestani jo tervetulleita!"

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rahastonhoitaja, aino, pohjanmaa, leipuri

Marraskuun 2018 sociuslainen

Perjantai 22.2.2019 - Jenni & Tiia

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi?
Moikka! Olen Tiia Hartikainen ja sosiaalitieteiden fuksi. Olen jo kauan olluttiia.jpg kiinnostunut ihmisten välisistä suhteista, eriarvoisuudesta ja psykologiasta, mutta nyt viime aikoina kiinnostus on herännyt myös yhteiskunnallisiin asioista, joten viime keväänä sitten onneksi kuulin sosiaalitieteistä ja päädyin tänne opiskelemaan!
Mitä sinulle kuuluu?
Minulle kuuluu hyvää! On hieman ollut totuttelemista kahden ulkomailla vietetyn välivuoden jälkeen tähän Suomen syksyn pimeyteen, mutta kynttilät ja glögi ovat kummasti piristäneet oloa. Nyt innolla odotan lunta ja joulun viettoa Rukalla. Olen myös syksyä piristänyt vierailuilla muille paikkakunnille, niin arki ei ole missään muotoa kerennyt mennä tylsäksi viikonloppureissujen myötä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tiia, omenamarmeladi, ramazzoti, fuksi

Lokakuun 2018 sociuslainen

Torstai 21.2.2019 - Jenni & Vilma

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi?vilma.jpeg
Moikka! Minä olen Vilma, ja opiskelen nyt kolmatta vuotta sosiaalipsykologiaa. Lukiossa minua kiinnostivat psykologia ja yhteiskuntaoppi, niin sitten kun lukio alkoi kääntyä loppuun, niin jotenkin onnistuin löytämään tieni sosiaalipsykologian ja sosiaalitieteiden luokse ja tajusin, että tässähän yhdistyy kaikki, mistä olen kiinnostunut. Ja se oli kyllä ihan hyvä löytö, koska opiskelu on ollut pääosin tosi kivaa ja mielenkiintoista.
Mitä sinulle kuuluu?
Minulle kuuluu tosi hyvää! Nyt kun vuosijuhlakiireet ovat vähän hellittäneet, olen taas nauttinut silloin tällöin sellaisesta käsitteestä kuin vapaa-aika. Tämän lisäksi olen yrittänyt myös kunnostautua esimerkiksi liikunnassa ja kandin kirjoittamisessa. Toisessa näistä menee ihan hyvin, toisessa ei niinkään. Jos nyt mietit, että kumminpäin nämä ovat, niin viiden pisteen vihjeenä voin sanoa, että syksyn löytö ovat ehdottomasti erilaiset sykettä-joogat sekä Kallaveden rantojen ruskaiset lenkkipolut.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viltii, vilmuri, vuosijuhlamestari, projektivastaava, vilma

Syyskuun 2018 sociuslainen

Keskiviikko 20.2.2019 - Jenni & Miisa

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi?miisa.jpg
Hei vaan kaikille! Olen Miisa Manninen, sosiaalityön toisen vuoden opintoja aloitteleva nykyinen tuutori. Kuopioon opiskelemaan minut johdatti halu pysyä lähellä kotiseutua Joensuuta, mutta kuitenkin kaipuu maisemanvaihtoon. Sosiaalityön päädyin valitsemaan, sillä halusin opiskella alaa, jossa yhdistyvät yhteiskunnalliset kysymykset ja ihmisläheisyys.
Mitä sinulle kuuluu?
Minulle kuuluu kiireistä aikaa tuutoroinnin, opiskelun aloituksen ja omien rutiinien ylläpidon (epätoivoisen yrittämisen) keskellä. Kiire ei kuitenkaan pääse liikaa vaivaamaan, sillä tuutorointi on antoisaa ja jännittävää kaikkien uusien tuttavuuksien ja häppeninkien myötä. Voin todeta, että syyskuun aikana olen tehnyt, puhunut ja nauranut paljon, joten tiivistetysti minulle kuuluu hyvää.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: miisa, tuutori, iisalmi, juoksija

Toukokuun 2018 sociuslainen

Tiistai 19.2.2019 - Jenni & Niina

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi? niina.jpg
Hellurei! Meikä on Nättiahon Niina, sosiaalityön opiskelija ja ensi syksyn tuutori! Fuksivuosi alkaa olla pikkuhiljaa taputeltuna eli syksyllä aloitan toisen vuoden opinnot. Syy, miksi olen päätynyt tälle alalle ei ole aina ollut yhtä selvä, mutta nyt ensimmäisen vuoden jälkeen tämä on alkanut tuntumaan oikealta valinnalta. 
 
Mitä sinulle kuuluu? 
Varsin mainiota! Henkisesti olen jo kesälomalla, vaikka vielä kesäkuun lopulla pitäisi tulla Kuopioon tekemään yksi tentti alta pois. Kesän vietän kotikonnuilla Jyväskylässä. Kyseistä tenttiä on tullut siirrettyä jo kaksi kertaa, joten tällä kertaa pitäisi ottaa itseensä niskasta kiinni. 
Odotan tulevaa viikonloppuvapaata, sillä olen ollut viimeisen kuukauden ajan viikonloput kiinni töissä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: patonki, tuutori, niina, jyväskylä

Huhtikuun 2018 sociuslainen

Maanantai 18.2.2019 - Jenni & Perttu

Kuka olet, mitä opiskelet ja miksi?perttu.jpg
Moro! Mä oon Perttu Pakkanen, kolmannen vuoden opiskelija sosiaalipsykologian pääaineesta. Lukioaikoinani Siilinjärvellä 2-tahtisen mopon pakokaasun ja röökin sekoitteisen ilman vahvistamana huomasin, että ihmisten väliset verkostot saattavat johtua jostain muustakin syystä kuin energiajuomien virkistysvaikutuksen tuomasta rohkeudesta. Pseudopsykologiaa olen harrastanut siitä asti luullen, että tiedän ihmisten käyttäytymisestä vähintään yhtä paljon kuin keskiverto siilinjärveläinen. Tämän innoittamana muutin Rypysuon metropoliin päästyäni opiskelemaan tähän hienoon yliopistoon, minkä jälkeen olen oppinut koko ajan lisää siitä, että en oikeastaan tiedä sosiaalipsykologian kentästä vielä juuri mitään. Tarkkaa syytä en opiskeluni alkuperäiselle motivaatiolle osaa sanoa, mutta siitä huolimatta ne jaksaa vielä kiinnostaa!

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perttu, siilinjärvi, kaksitahti, pseudopsykologi

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »