Joulukuun sociuslainen 2019

Maanantai 30.12.2019 klo 18.14

sonja_joulukuu2.jpgKuka olet, mitä opiskelet ja miksi?

Olen Sonja Luukkonen. Vaihtoehtoisesti minusta saa myös käyttää nimitystä Sonkula, Sonkku tai Soijapapu (sojaböna på svenska). Opiskelen ensimmäistä vuotta sosiaalitieteiden parissa ja syy miksi sosiaalitieteitä päädyin opiskelemaan liittyy siihen, että tahtoisin tulevaisuudessa (ja ihan nykyisyydessäkin) edistää yhteistä hyvää. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka voi pahoin, joten jos joskus pääsisin sellaiseen työhön, jossa voin toisen ihmisen pahaa oloa lieventää niin olisin onnellinen. Erityisesti minua kiinnostaa ihmisoikeudet. Minusta saattaa tulla myös astronautti, mutta kattoo nyt.

Mitä sinulle kuuluu?

Mikä siinä on, että aina kun joku kyselee kuulumisia niin pää humisee tyhjyyttään. Tätäkin piti miettiä nyt ihan liian kauan. Kuluneen syksyn aikana on tapahtunut niin valtava määrä kaikkea uutta, että sitä on ihminen ihan hämillään. Fuksisyksy on kohdellut minua lämpimästi ja tunnen kiitollisuutta siitä, että olen päässyt tutustumaan uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Erityisen onnelliseksi minut tällä hetkellä tekee se, että maassa on lunta! Lämmittää niin kovin tällaisen talvifanin sydäntä. Toki ollaanhan tässä myös vähän uuvuksissa kun on tukka putkella seikkaillut siellä sun täällä mutta noin kaiken kaikkiaan minulle kuuluu hyvää.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sonja, sosiaalitieteet, astronautti