Socius ry:n koronaohjeistus jäsenistölle

Keskiviikko 26.8.2020 klo 12.29


Rakkaat Sociuslaiset,

Kuten jo varmasti aavistatte ja tiedätte korona tulee vaikuttamaan alkavaan lukuvuoteen radikaalisti. Socius ry noudattaa tapahtumien järjestämisessä Suomen hallituksen ja terveysviranomaisten asettamia koronaohjeistuksia. Tämän lisäksi noudatamme yliopiston asettamia rajoituksia, jotka koskevat esimerkiksi sisätilatapahtumien osallistujamäärää sekä muiden ainejärjestöjen linjaa tapahtumien järjestämisessä. Toivomme, että jäsenistö noudattaa seuraavia ohjeistuksia parhaan harkintakykynsä mukaan, jotta pysymme kaikki terveenä ja jotta tulevaisuudessa voimme jälleen viettää aikaa yhdessä perinteiseen tapaan. Tähän voimme yhdessä vaikuttaa.

Jos osallistut Socius ry:n tapahtumiin, huomioi seuraavat seikat:

1. Socius ry:n järjestämiin tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki terveet opiskelijat. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja osallistuminen tapahtuu omalla vastuulla. Mikäli olet ollut ulkomaanmatkalla koronariskimaassa älä osallistu tapahtumiin ennen asianmukaista karanteeniaikaa. Socius ry suosittelee myös, että riskiryhmiin kuuluvat tekevät osallistumispäätöksensä oman harkkinan mukaan.

2. Tapahtumiin tulee osallistua vain ja ainoastaan täysin terveenä ja oireettomana. Myöskään lieväoireisena tapahtumiin ei siis tule osallistua. Jos olet kipeä, jää kotiin sairastamaan.

3. Tapahtumissa tulee huomioida huolellinen käsi- ja yskimishygienia. Käsiä tulee pestä ja desinfioida riittävästi. Socius ry tuo tapahtumiin käsidesiä yhteiseen käyttöön mutta suosittelemme, että otat mukaan myös oman käsidesipullon.

4. Vältä liiallista lähikontaktia muiden opiskelijoiden kanssa (esim. kättelyä tai halailua). Socius ry:n tapahtumissa pyritään huomioimaan riittävät turvavälit.

5. Socius ry:n tapahtumissa ei ole omaa maskikäytäntöä tai maskipakkoa. Noudatamme kuitenkin THL:n sekä Itä-Suomen Yliopiston asettamia suosituksia kasvomaskien käytöstä. Kasvomaskien käyttö on suositeltavaa niissä tilanteissa ja tiloissa, joissa turvavälien pitäminen on hankalaa.

6. Socius ry suosittelee koronasovelluksen, koronavilkun, lataamista puhelimeen. Sovelluksen avulla koronatartuntojen jäljittäminen on helpompaa ja mahdolliset altistuneet pystytään tavoittamaan nopeammin. Sovelluksen käyttäminen ei ole edellytys tapahtumiin osallistumiselle, mutta suosittelemme sitä ladattavaksi mikäli osallistut tapahtumiin.

7. Käytämme tapahtumiin ilmoittautumisessa KideApp- sovellusta, jonka saa ladattua sovelluskaupoista. Sovelluksen kautta saamme kätevästi osallistujalistan tapahtumistamme. KideAppin käyttö ei ole edellytys tapahtumiin osallistumiselle. 

8. Mikäli olet sairastunut, koronatestin jälkeen saanut positiivisen testituloksen ja olet osallistunut Socius ry:n tapahtumiin, noudatathan terveysviranomaisten sinulle antamia ohjeita. 

_______________________________________________________________

Fuksiviikko on perinteiseen tapaan ollut syyslukukauden jännittävin viikko, jonka aikana uudet opiskelijat pääsevät tutustumaan yliopistoelämään sekä uusiin opiskelijakollegoihin.  Pyrimme vallitsevien rajoitusten mukaan järjestämään uusille fukseille tapahtumia, jotta uusien ystävien ja verkostojen muodostaminen olisi helpompaa. On kuitenkin hyvä huomioida, että ainejärjestömme kasvaa tänä vuonna yli 100 uudella fuksilla. Jotta voisimme järjestää turvallisia tapahtumia vastuullisesti tulemme järjestämään tapahtumia ulkona sään salliessa ja olemme jättäneet perinteisten tapahtumien viralliset baarijatkot järjestämättä. Tämä siitä syystä, että baariolosuhteissa turvavälien pitäminen ja lähikontaktien minimoiminen tilanteen vaatimalla tavalla on hankalaa. Jäsenistön terveys menee tässä tilanteessa kaiken muun edelle. 

Korona katkaisi myös vuonna 2019 aloittaneiden opiskelijoiden fuksivuoden. Monta perinteistä tapahtumaa jäi kokematta ja muihin opiskelijoihin tutustuminen hankaloitui etäopetuksen alkaessa ja tapahtumien peruuntuessa. Pyrimme tapahtumien suunnittelussa ja järjestämisessä huomioimaan myös siis nämä opiskelijat, jotka toivovat uudesta lukuvuodesta revanssia menetetyille kokemuksille. Lisäksi emme ole tietenkään unohtaneet ennen vuotta 2019 aloittaneita opiskelijoita. Vaikka tulevat viikot sisältävät tapahtumia, joiden ohjelma on ensisijassa suunnattu aloittaville fukseille, ovat kaikki opiskelijat tervetulleita viettämään aikaa yhdessä. Haluamme järjestää myös siis sellaisia tapahtumia, joista etuliite "fuksi" jää pois, jotta kaikki opiskelijat tuntisivat tulleensa huomioiduiksi.

Socius ry on tunnettu lämpimästä ja vastaanottavaisesta ilmapiiristään. Omissa tapahtumissamme on vallinnut iloisen keltainen ja sympaattinen sociushenki, jonka toivomme säilyvän myös tulevaisuudessa. Toivomme, että kesälomilta palaavat opiskelijat ja opiskelunsa aloittavat uudet opiskelijat löytävät toisistaan vertaistukea. Yhteishengen ja hauskuuden ei siis tarvitse loppua vaikka rajoitteita asetetaan.

Socius ry:n hallituksessa odotetaan innolla uusiin opiskelijoihin tutustumista sekä vanhempien opiskelijoiden jälleennäkemisiä. Toivotamme kaikille ihanaa pian alkavaa lukuvuotta, nähdään tapahtumissa!

Avainsanat: tapahtumat, fuksi, korona


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini