Opintojen alusta ja vähän muustakin

Keskiviikko 28.8.2019 klo 11:11 - Jenni Hiltunen


Olin hakenut opiskelemaan sosiaalityötä useaan otteeseen ja omalla kohdallani kolmas kerta toden sanoi. Edellisinä hakukertoina tähtäimeni ei ollut niin selvästi päämäärässä ja koen, että epäonnistumiset kirkastivat sitä entisestään. Kun sitten lopulta onnistuin ja sain hyväksymiskirjeen, rintani päältä pyörähtikin melkoinen kivenmurikka ja saatoinpa hieman kyynelehtiäkin. Alkujärkytyksestä toivuttuani etsiydyin välittömästi lukemaan opintojen aloituksesta, kursseista (jopa WebOodin plärääminen tuntui silloin jännittävältä) sekä ainejärjestöstämme Sociuksesta. Yksi suuri ilonaiheeni oli, että saisin itsekin pukea jalkaani kelta-violetit haalarit, joiden kantajia olin ammattikorkeakoulussa viettämieni vuosien aikana kaukaa ihaillut monissa opiskelijatapahtumissa.

Syyskuun lähestyessä innostukseen sekoittui vähitellen kauhua. Entä jos en pärjää yliopistossa? Ovatkohan kaikki minua sata kertaa fiksumpia? Saankohan yhtään kaveria? Käyvätkö painajaiseni toteen ja unohdan laittaa housut jalkaan ensimmäisenä päivänä yliopistossa? Kolmen vuoden jälkeen lienee jo turvallista todeta, että pärjään, olen tarpeeksi fiksu, sain kavereita ja olen pääsääntöisesti onnistunut käyttämään alaosaa (muutamia saunareissuja sekä Celine Dionin rallatuksia lukuun ottamatta).

Olen oppinut vuosien aikana paljon tulevasta ammatistani, tieteenalastani, maailmasta sekä muista ihmisistä. Kaikista tärkein oppi kiteytyy kuitenkin sanoihin, jotka rakas Tove Jansson on lausunut Tuutikin suulla:

”Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

Olen paitsi oppinut sietämään epävarmuutta, joka liittyy opiskelun ja työelämän lisäksi aikuistumiseen, myös nauttimaan siitä. Sen sijaan, että huolehtisin huomista, olen opetellut odottamaan rauhassa, mitä se tuo tullessaan ja sopeutumaan. Kaikkea ei tarvitse hallita, eikä kalenteri ole herrani, vaan oikein hyvä ystävä. Eikä opintorekisteriin tarvitse kahmia pelkkiä vitosia. Yksi inhokkikliseistäni sopii tähän kohtaan valitettavan hyvin: elämä kantaa.

Lopuksi totean, että ei tämä yliopisto niin ihmeellinen paikka ole. Suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä heikkouksineen ja vahvuuksineen, aivan kuten sinäkin.

Tervetuloa iloiseen joukkoomme, maanantaina nähdään!

PS. Tulkaa juttelemaan minulle, olen laiska sekä hieman ujo, mutta tykkään ihmisistä.

Sydämellisin terveisin Jenni, Sociuksen varapuheenjohtaja

Avainsanat: fuksit, syksy, opiskelu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini