MUUTOS 2019: Socius kohti sosiaalipedogista osallisuuden ideaalia

Torstai 7.3.2019 klo 14.08 - Jaakko Honkalampi


Ensimmäisen blogitekstimme aiheena on hallituksen tavoitteet vuodelle 2019. Yhteisenä tavoitteenamme on läpinäkyvyyden lisääminen, jota toteutetaan tämän blogin ja Reetan lähettämien koontiviestien avulla. Tavoitteenamme on myös edunvalvonnan läpinäkyvyys ja hallituksen imagon muuttaminen nimenomaan jäsenistön edunvalvonnasta huolehtivaksi pelkän bileiden järjestäjän sijaan. Sen ohella haluamme avata yhteyttä hallituksen ja jäsenistön välillä niin, ettei hallitus vaikuttaisi omalta ”kuplaltaan”. Palautekyselyistä on useana vuonna saanut lukea, että hallitus vaikuttaa omalta sisäryhmältään, joka pitää hauskaa vain keskenään. Vuoden mittainen tiivis yhteistyö totta kai luo ystävyyssuhteita, jotka tekevät tästä vapaaehtoisesta toiminnasta entistäkin mukavampaa ja antoisampaa. Tänä vuonna hallituksemme haluaa kuitenkin painottaa, että meille saa tulla juttelemaan milloin tahansa. Pyrimme myös viettämään aktiivisesti aikaa teidän eli jäsenistömme kanssa. Otamme palautteen myös kehuna siitä, että hallituslaisten kanssa halutaan viettää iltaa. Vastaavaa ei välttämättä kaikki kokeneet Hamulan koulussa välitunnilla vuonna 2002, kun kiikkupolttista pelattiin idyllisen koulumme etupihalla. Pienet oli piirit siihen aikaan.
Allekirjoittanut toivoisi jäsenistöltä halua vaikuttaa päätöksiimme osallistumalla hallituksen kokouksiin ja hyödyntämään läsnäolo- ja puheoikeuttaan. Saapumalla kokoukseen saat ilmaistua oman mielipiteesi niin ympäristö- ja tasa-arvostrategiaan kuin myös sitsien teemaan. Vaikuttamista ainejärjestömme toimintaan voit tehdä myös liittymällä tapahtumatoimikuntaan tai sosiaalityön työelämätoimikuntaan. Pienet panostukset yhteiseen toimintaan ovat toimintamme kannalta erittäin tärkeää. Tapahtumavastaavamme Niko ja Noora ovatkin linjanneet vuoden henkilökohtaisiksi tavoitteiksi tapahtumatoimikunnan aktivoimisen. Apukäsille on aina tarvetta tapahtumissamme. Tapahtumavastaavamme haluaisivat järjestää tapatumia, joissa jäsenistömme viihtyy sekä kuulla mielipiteitä siitä, millaisia tapahtumia jäsenistömme haluaa. Vuonna 2019 pyrimme siis osallistamaan jäsenistöämme enemmän toimintaamme. Suurista muutoksista siis ei ole kyse, ja aktiivisia toimijoita hallituksen ulkopuolella on ainejärjestössämme aina ollut. Kiitos siitä teille.
Muutos 2019 sisältää mullistavia tietoteknisiä uudistuksia, joilla siirrämme ainejärjestömme toiminnan täysin uudelle tasolle. Ensimmäisenä hankkeena rahastonhoitajamme ja yritysyhteistyövastaavamme Aino on investoinut meille Mobilepayn, jonka saamme käyttöön viiden viikon kuluttua. Sen lisäksi tietotekniikkainsinöörinäkin tunnettu entinen sihteerimme nykyinen varapuheenjohtajamme Jenni uudistaa meidän internet sivumme toimiviksi.
Liikunta- ja vapaa-ajan vastaavamme Eetu linjasi kokouksessa omaksi tavoitteeksi järjestää 4 liikuntakokeilua/tapahtumaa tämän vuoden aikana. Isot pojat puhuvatkin jo postin takana, että ensimmäisenä liikuntatapahtumana olisi mahdollisesti luvassa kuutamoluistelua. Muutos 2019 on vahvasti läsnä myös Eetun tekemisessä. Heti tammikuun alkuun hän uudisti Sociuksen ja Serverin liikuntaryhmän ja vaihtoi liikuntavuoron torstaille kello 17.00. Sattumalta liikuntavuoron jälkeen on Studentian sauna käytössä 20.00 asti. Osallistumalla liikuntavuoroon hikoamiselta et voi siis välttyä. Eetu huolehtii siitä, että jäsenistömme New year New me lupaukset onnistuvat ja voimme kävellä kehopositiivisena Väinölänniemen rannalla heinäkuun helteillä.
Vielä viimeisenä haluan osoittaa suuret kiitokset vuoden 2018 vertaistuutoreillemme. Hieno työnne tulee päätökseen tiistaina haalarikastajaisissa. En voi painottaa liikaa tekemänne työn tärkeyttä ainejärjestömme eteen. Tuutorit ovat ne, jotka luovat kuvat fukseille ainejärjestömme toverihengestä, integroivat heidät yliopistomaailmaan ja ainejärjestöömme. Teidän avulla olemme saaneetkin lauman intoa puhkuvia fukseja tapahtumiimme. Haalarikastajaisista alkaen meidän fuksilaumamme pääsevätkin edustamaan ainejärjestömme keltaliloissa haalareissa. Tällöin viimeistään olette täysin tasavertaisia jäseniämme. Kun entiset tuutorit väistyvät viimeinkin tehtävistään, alkaakin jo jännittäminen vuoden 2019 tuutoreista. Jos sinua houkuttelee yhtään toimia vertaistuutorina ensi syksynä, niin siinä tapauksessa sinä (juuri sinä) haet vertaistuutoriksi. Itsekin vuoden 2017 tuutorina voin sanoa, että tuutorointi on erittäin hyvä kokemus. Tapahtumien järjestämisen lisäksi saat erittäin hyvän mahdollisuuden Mikko Saastamoisen aka. Mc Yammer muutaman kerran luennolla mainitsemaan verkostoitumiseen. Tapaat paljon oman alamme opiskelijoita, mutta sen lisäksi myös muiden alojen tuutoreita.
Ensimmäinen blogiteksti alkaa tulla päätökseen. Ainejärjestömme siis tavoittelee tiivistetysti hallituksen ja jäsenistön vuorovaikutuksen ja yhteistyön lisäämistä. Haluamme, että osallistutte toimintaamme mahdollisimman paljon, jotta voimme luoda siitä miellyttävää jokaiselle. Kyselylomake hallituksen toiminnasta, tapahtumista yms. suoritetaan helmikuun aikana. Tavoitteenamme on kehittää toimintaamme palautteen myötä. Loppuun haluan toivottaa jäsenistöllemme sekä kaikille blogin lukijoille oikein messevää ja menestyksekästä vuotta 2019!

Avainsanat: uusivuosi, edunvalvonta, socius,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini