Helmikuun 2017 sociuslainen

Torstai 7.2.2019 - Tuukka & Elli


Mitä kuuluu?
No hyvvee kuuluu, vaikka hirveesti kaikki ikävät kouluhommat painaa. Vähän aikaa sitten tein vaihtohakemuksen ja siitä mihin ensi vuoden alussa päädytäänkään, pitäisi tulla ilmoitus lähiaikoina, joten vähäsen sekin jännittää! Odotan innolla myös kevättä ja tulevaa wabua, vaikka eihän se ikinä ees lopu. Toukokuussa olen myös lähdössä Budapestiin, moikkaamaan vaihdossa olevaa kaveria, joten sitäkin reissua odotan kovasti. Kalenterilaskurini kertoo, että 43 päivää ensimmäiseen wabun tapahtumaan ja 63 päivää Budapestin reissuun!!! Saispa tähä laitettuu nyt niitä whatsappin party-emojeja.
Mikä takia raahautuisit vapaapäivänä yliopistolle?
Tietenkin rapeitten kalapalojen, mutta viimeksi, kun näin tein ne olivat loppuneet!!!!!!
Mitä sociuslaisuus merkkaa?
Kukaan ei oo varmaa ikinä maininnu sitä toverillisuutta ja yhteisöllisyyttä, ni oonpa ensimmäinen ja sanon sen. No oikeesti, Sociuksen merkitys on korostunut entisestään omassa elämässä, koska varsinkin hallitushommien myötä Sociuksen toiminta on tullut entistä enemmän tutuksi ja tärkeäksi itselle. Ja ollaan me semmoinen iso perhe omalla tavalla, joka huolehtii toinen toisistaan.
Kevät tulee, oletko valmis?
Kyllä olen!! Mieli siintää jo kewäässä ja wabuun olen valmis, kun käyn ensin Tallinnassa.
Petra kysyy: Mikä on sellainen pieni mutta sitäkin arvokkaampi arjessa esiintyvä asia, josta et voisi luopua?
Yökkärihousut, koska ne on niin pehmeet, mukavat, lämpimät ja kaikin tavoin mahtavuutta edistävät. Lempivaatteeni myös ja aina kotona ollessani jalassani.
Kysymys seuraavalle kuukauden sociuslaiselle: Mikä on paras muisto opiskeluvuosilta?

Avainsanat: elli, vaihtari, yökkäri


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini