Toukokuun sociuslainen 2023Maanantai 12.6.2023 klo 18:56 ![]() Kuka olet ja mitä opiskelet? Olen Sanni 24-v ja opiskelen yhteiskuntatieteitä. Minulla on pääaineenani sosiaalipsykologia ja pitkänä sivuaineena psykologia. Mitä sinulle kuuluu? Oikein hyvää! Odotan innolla, että pääsen pian kesäloman viettoon ja vesille. Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle? Nimensä mukaisesti toveruutta ja yhteisöllisyyttä. Vaikka korona-aikana luokkatovereita näki harvoin, pysyimme silti yhteydessä tiiviisti ja olen kiitollinen ihmisistä, joita sociuslaisuus on elämääni tuonut. Mitä odotat eniten tulevalta kesältä? Luonnossa olemista. Mökkeilyä ja veneilyä ja tärkeimpänä myös ystävien kanssa ajanviettoa. Yöttömiä öitä ja grillin lämmittämistä, uimista ja jopa niitä itikan pistoja! Mikä on paras neuvo, minkä olet ikinä saanut? Kuka sen antoi? Äitini on viisaita neuvoja täynnä, mutta läpi elämäni hän on painottanut sitä, että hetkessä tulee elää eikä liikaa murehtia tulevaisuudesta sillä asioiden on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Järjestyminen ei aina tarkoita sitä, että asiat etenevät sillä tavalla kuin niiden olisi halunnut edetä, mutta yleensä pettymyksistä ja virheistäkin oppii. Miltä tavallinen aamusi näyttää? Nuhjuiselta. En ole yhtään aamuihminen, ja aamut ovat yhtä tuskaa yrittäessäni repiä unista raatoani pedistä ylös. Omistan myös useita herätyskelloja. Onneksi kahvi on keksitty! Annika kysyy sinulta: Nyt kun vappu on ohi (vai loppuuko se ikinä?), niin kysyn seuraavalta: Mikä on sun lemppari juhla ja miksi? Rakastan juhannusta ja joulua, mutta totta kai opiskelijasydämeni eniten sykkii vapulle! Sun kysymys seuraavalle kuukauden sociuslaiselle? Mikä on lempijäätelömakusi? (ja seuraava kuukauden sosciuslainen on oletettavasti syksyllä, niin mitä jäätelöä tuli eniten kesällä syötyä?) |
Huhtikuun sociuslainen 2023Keskiviikko 3.5.2023 klo 10:57 Kuka olet ja mitä opiskelet? Oon Annika Jarva ja opiskelen kolmatta vuotta sosiaalityötä :) Mitä sinulle kuuluu? Hyvää kuuluu! Tää vuosi on ollu ajoittain melko stressaava opintojen ja kandin kirjottelun takia, mut nyt oon saanu hommat aikalailla purkkiin ja fiilis siitä on tosi hyvä. Oon lähdössä parin kaverin kanssa muutaman viikon päästä pikkureissulle Müncheniin Harry Stylesin keikalle (omg!!!) ja tietysti myös tuleva kesä innostaa mua kovasti. Elämä näyttää siis aika kivalta tällä hetkellä! Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle? Sociuslaisuus merkkaa mulle erityisesti mukavia ja lämminhenkisiä ihmisiä. Kaikki otetaan huomioon ja mukaan on helppo ja kiva tulla :) Miten vappusi sujui? Vappu sujui perinteisissä merkeissä railakkaasti kavereiden kanssa, meillä oli mm. kämppäapprot, joka on musta niin hauska konsepti! On siis juhlittu ja pidetty kivaa, vappu on kyllä ihanaa aikaa <3 Mitä tekisit ylimääräisellä tunnilla vuorokaudessa? Rehellisesti tuskin mitään hirveen kehittävää tai järkevää. Luulen että helposti toikin tunti sujahtais esim. tiktokkia selatessa tai realitysarjoja katellessa :D Mikä on paras syntymäpäivä, joka sinulla on koskaan ollut? Muistelin että oon harvemmin viettänyt mun synttäreitä mitenkään erityisemmin sinä virallisena päivänä, joten vastaan tähän mun 20-vuotis syndet fuksivuonna, joita vietin yhteissynttärien merkeissä Tahkolla kavereiden kanssa. Juhlittiin silloin mun ja kahden mun ystävän ikääntymistä samalla kertaa ja oli kyllä hauskat pirskeet. Janne kysyy sinulta: Mikä elokuva on tehnyt sinuun vaikutuksen ja miksi? Oon maailman huonoin elokuvien katsoja, koska mun keskittymiskyky herpaantuu ihan sekunnissa ja tylsistyn tosi nopeesti. Mutta yks elokuva (tai en tiiä onko tää elokuva mut kuitenkin) on Netflixistä semmonen kun Fantastic Fungi. Se kertoo siis sienien elämästä ja on mun mielestä niin ihmeellinen. Katoin sen ekaa kertaa lievittääkseni mun outoa sienipelkoa ja sen jälkeen oon pakottanu kaveritkin kattomaan, koska sienet on pelottavuudestaan huolimatta aika cooleja. Sun kysymys toukokuun sociuslaiselle? Nyt kun vappu on ohi (vai loppuuko se ikinä?), niin kysyn seuraavalta: Mikä on sun lemppari juhla ja miksi? |
Maaliskuun sociuslainen 2023Maanantai 27.3.2023 klo 9:12 Kuka olet ja mitä opiskelet? Mitä sinulle kuuluu? Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle? Mikä on sun lempi opiskelumuisto?
Jokaista elämäni aallonpohjaa, sekä vaikeaa tilannetta on lieventänyt ja auttanut oikean elokuva katsominen oikealla hetkellä. Kaikkien lukuisten itsestäänselvien meriittiensä lisäksi elokuvat toimivat myös loistavana terapiana, ja niiden avulla voi käsitellä lukuisia vaikeita aiheita. On vaikeaa löytää asiaa, joka nostattaa hymyn huulilleni helpommin, kuin tavalla tai toisella suoraan sieluun osunut elokuva! Tammikuun sociuslainen kysyy: Missä elokuvassa näkisit itsesi täydellisenä näyttelijänä/hahmona? |
Tammikuun sociuslainen 2023Keskiviikko 25.1.2023
Oon Jonna Kortelahti ja opiskelen sosiaalityötä toista vuotta.
Mitä sinulle kuuluu?
Mulle kuuluu sitä kuuluisaa ihan hyvää. Arki on kiireistä ja yritän suurimman osan ajasta löytää siinä jonkunlaista balanssia opiskelun, työn ja vapaa-ajan välille. Tää kyllä takkuaa tälläkin hetkellä aika pahasti, koska en uskalla sopia mitään katsomatta ensin mun kalenteriin.
Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle?
Sociuslaisuudesta mulla tulee ensimmäisenä mieleen meidän ystävälliset ja vastaanottavaiset ainejärjestölaiset. Sociuksen tapahtumissa on aina ollut turvallinen ilmapiiri ja hyvä yhteishenki, jossa kaikki otetaan mukaan oman
a itsenään. Sociuslaisuus on tuonut mun elämään niin hauskoja kokemuksia sekä ihania ihmisiä.
Millä mielellä uuteen vuoteen?
New year, new me vai miten se meni. Uutta on ainakin se, että mun tammikuun synttäreiden jälkeen käyn läpi ensimmäistä ikäkriisiäni. Nautin jollain kierolla tapaa myös siitä, että oon viimein päässyt takas omaan opiskelurytmiin, jota ei viime syksynä tuutoroinnin ja sitä seuraavan harkan takia päässy oikein missään vaiheessa muodostumaan. Mun uuden vuoden tavoite vois olla vaikka se, että pidän hauskaa ja änkeen itteni jokaisen mahdollisen räppikeikan eturiviin.
Mitä opiskelijatapahtumaa odotat keväältä eniten?
100% tää on Tahko XQ! En viime vuonna päässyt tänne, joten nyt ootan tätä niin innoissani.
Mikä on sinussa sellainen harrastus, piirre tai asia, joka yllättää muut ihmiset?
Aika moni hämmästyy siitä, että mulla on kaiken kaikkiaan kuusi sisarusta. Lisäksi musta tuli ensimmäisen kerran täti, kun olin 5-vuotias. Saisin pidettyä mun perheestä helposti parin tunnin esitelmän.
Roosan kysymys sulle: Mikä on sun unelma lomakohde?
Haaveilen tällä hetkellä siitä, että pääsisin kesällä lomalle Italiaan, jossa kiertäisin semmosia pienempiä söpöjä kaupunkeja.
Sun kysymys seuraavalle kuukauden sociuslaiselle?
Missä elokuvassa näkisit itsesi täydellisenä näyttelijänä/hahmona?
|
Joulukuun sociuslainen 2022Keskiviikko 21.12.2022 Kuka olet mitä ja mitä opiskelet? Oon Roosa Mynttinen ja opiskelen kolmatta vuotta yhteiskuntatieteitä, sosiaalipsyka pääaineena :) Mitä sinulle kuuluu? Ihan hyvää, syksy on ollu aika kiireinen ja stressaava mut nyt jos sais vähän lomailtua niin uusilla voimilla ensi vuoteen! Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle? Sociuslaisuus merkitsee sitä, että on ympärillä mukavia ja samanhenkisiä ihmisiä joiden kanssa voi aina mennä. Ainejärjestö auttaa ja tukee :) Mikä on lempiruokasi yliopistolla? Ehdottomasti Tietoteknialla uuniperuna ja kylmäsavulohitäyte! Harmittaa kun en oo pitkään aikaan päässy syömään. Mitä suunnitelmia sinulla on joululle ja uudelle vuodelle? Joulun vietän porukoilla ja nään sukulaisia ja kavereita. Yritän kanssa ottaa mahdollisimman rennosti ja lomailla kunnolla! Uutena vuotena meen kaveriporukan kanssa Tahkolle :) Fiilikset tulevasta hallituskaudesta ja sihteeriydestä? Oon kyllä innoissani uudesta hallituksesta ja pestistä ja tulevasta kaudesta! Kivaa päästä näkemään mitä tullaan tekemään ja kiva myös kokeilla uutta pestiä. Ootan myös paljon alkutalvea kun pääsee mukaan semmosiin tapahtumiin, mitä ei oo aiemmin voitu järkätä. Herkon kysymys sulle: Jos saisit valita johonkin tapahtumaan kauan haaveissasi olleen teeman, mikä se olisi? Haluisin päästä juhliin, jossa teemana on anything but clothes, eli juhliin pukeudutaan kaikkeen muuhun, paitsi vaatteisiin :D Näin missä muuallakaan kun TikTokissa ja näytti hauskalle! Oma kysymyksesi seuraavalle kuukauden sociuslaiselle: Mikä on sun unelma loma-/matkustuskohde? |
Marraskuun sociuslainen 2022Tiistai 29.11.2022 Kuka olet ja mitä opiskelet? Mitä sinulle kuuluu? Mulle kuuluu hyvää. Syksyn opinnot on menny hyvin ja juhlat vielä paremmin! Ootan silti joululomaa, jos sais kerrankin olla tekemättä koulujuttuja lomalla. Ps. tehkää rästihommat ajoissa niin ei tarvii jouluna tehä esseitä. Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle? Omasta mielestä sociuslaisuus merkitsee lyhyesti sanottuna tietynlaista pyyteetöntä kaveruutta. Sociuslaiset on omasta mielestä tosi ystävällisiä kaikille ja jokainen ajattelee myös muita sen oman navan lisäksi. Se on tosi hieno piirre ainejärjestössä ja oon ylpee siitä. Sociuslaisten seurassa pidetään huolta kaikista, ei vaan siitä omasta pienestä porukasta! Mikä on lempipaikkasi Kuopiossa? Pohdin että sanonko tähän puijon alueen mutta se olis vähän klisee. Sanotaan että omassa naapurissa kimalteleva valkeisenlampi on kyllä lempparipaikka kuopiossa. Se on kiva alue missä voi lenkkeillä ja ulkoilla, mutta esim. vappuna siitä alueesta kuoriutuu tuhansien, jopa miljoonien (lähde: trust me bro) opiskelijoiden juhlapaikka jossa toinen toistaan humalaisempi opiskelija kohtaa toisensa äärettömän ilon saattelemana. Jos saisit ilmaisen matkan minne tahansa, minne menisit? Vaikee kysymys… varmaan johonkin malediiveille sellaseen hienoon bungalowiin mikä on veden päällä. Aijai alkaa ihan masentamaan tämä vuodenaika nyt… Mitä velvollisuutta/ tehtävää välttelit viimeksi? Kandidaatintutkielman tekemistä välttelin. Tekosyyksi valitsin ”on sunnuntai ja olin töissä, kaveritkin kysy pelaan pleikkaa”. Tämän olen todennut tehokkaaksi tekosyyksi. Roopen kysymys sulle: Vieläkö Kemiaa jaksaa laulattaa vai pursuaako mannapuurot ja mansikat jo korvista ulos? Kemian kuuleminen on mulle kun vuoristorataa. Välillä sitä kuuntelee mielellään ja jopa laulaa mukanakin. Toisinaan tekis mieli työntää pää sinne mannapuuroon ettei sitä kuulis. Viime kemiasta on jo hetken aikaa, joten jos nyt sen kuulisin voisin aloittaa high school musicalinkin peittoavan laulu/ tanssiesityksen kampuksen kirjastossa. Kyssäri seuraavalle: Jos saisit valita johonkin tapahtumaan kauan haaveissasi olleen teeman, mikä se olisi? |
Hallitushakemukset vuodella 2023Maanantai 21.11.2022 klo 12:29 Emma Moikka! ![]() Mie oon Emma, 22-vuotias sosiaalityön toisen vuoden opiskelija. Oon kotoisinLappeenrannasta, tuolta vetyjen ja atomien luvatusta kaupungista, ja voin sanoa että oli melkoinen shokki löytää itsensä kalakukkokaupungista vuosi sitten. Pitänee antaa sillekin perinneherkulle mahdollisuus. Äitini kuvailee miuta kameleontiksi luonteeltani (:-D), sopeudun kuulemma ympäristöön ja porukkaan tilanteen mukaan. Kaverit kuvailee iloiseksi ja nauravaiseksi, herkäksi mutta rohkeaksi, en pelkää ottaa asioita puheeksi. Oon semmonen sopiva sekotus höpöttelijää mut myös kuuntelijaa. Jostain syystä oon löytänyt itseni tän lyhyen elämän aikana useamman kerran jostain yhteisöllisyyttä kehittävistä/ohjaavista jutuista, kuten isosena olemisesta tai nyt tänä syksynä tuutorina olemisesta. Lappeenrannassa humppa soi, ja se näkyy myös itsessäni, olen menevä tyyppi ja tykkään pyytää porukkaa koolle milloin mihinkin. Oon ollu ihan intopiukeena koko menneen vuoden sociuslaisten välisestä toveruudesta ja siitä kuuluisasta kemiasta. Tuntuu, että tää ala on myös jotenkin niin oma juttu. Yhteisöllisyys, vuorovaikutus jne. kiinnostaa ilmiöinä, ja tää ala antaa niin paljon itselle, ja sen myötä uskon myös hallitustoiminnan antavan paljon, koska pääsisi edistämään tuota toveruutta ja keskinäistä kemiaa. Paras mieli jää siitä, kun voi auttaa toveria asiassa kuin asiassa <3 ainejärjestötoiminta vaikutti jo ekana vuonna siistiltä, mutta halusin sopeutua uuteen elämänvaiheeseen, joten nyt toisena vuonna hakeminen hallitukseen tuntuu ajankohtaiselta ja oikealta kohdalta. Miusta hallitus saisi siis oikein kelpo tiimipelurin, ideoitsijan ja auttajan. Hallitushommista kiinnostelisi siis yllä luettelemieni omien ominaisuuksieni ja mielenkiinnon kohteideni puolesta varapuheenjohtaja, tapahtumavastaava tai edunvalvonta, mutta kaikki muutkin hommat kuulostavat mielenkiintoisilta ja antoisilta. Odotan kovasti yhdessä tekemistä ja uusien kokemuksien saamista, ja verkostoitumista myös muiden ainejärjestöjen kanssa. Tsemppiä kaikille opintoihin ja kivaa syksyn jatkoa ❤ Terveisin Emma Tamminen Minja Moikka! Oon Minja Häkkinen, ja opiskelen toista vuotta sosiaalityötä. Kotoisin sanon olevani Pieksämäeltä (josta jokaiselle tulee mieleen vain rautatieasema ja junan vaihtaminen), vaikka synnyinpaikka onkin Varkaus – savolainen siis joka tapauksessa. Oon pelannut lapsesta asti lentopalloa, joka on opettanut mua toimimaan tiimissä erilaisten ihmisten kanssa, ja koen että siitä on hyötyä myös nykyään, sillä tiedän, kuinka paljon hyvä yhteishenki vaikuttaa kaikkeen toimintaan. Lisäksi osaan kantaa vastuuni porukassa, mutta myös antaa tilaa toisille. Nautin siitä, että pääsen haastamaan ja kehittämään itseäni uusien juttujen parissa. Hallitustoiminta on kiinnostanut jo fuksivuodesta lähtien, mutta silloin ei ollut vielä uskallusta hakea mukaan. Olin kuitenkin mukana haalaritiimissä, sekä tänä syksynä vertaistuutorina, ja nämä vain kasvattivat kiinnostusta hakea mukaan hallitustoimintaan. Haen mukaan hallitustoimintaan, koska haluisin päästä osaksi luomaan sitä yhteisöllisyyttä, mitä Socius on itselle tarjonnut opiskelujen aikana. Lisäksi olisi päästä kehittämään sekä itseään että hallitustoimintaa eteenpäin, ja oppimaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Pidin todella paljon tuutorina toimimisesta, ja hallituksessa minua kiinnostaakin fuksi- ja tuutorivastaavan pesti. Myös rahastonhoitajan ja yritysvastaavan pesti kiinnostaa, sillä koen että pystyisin hyödyntämään omia vahvuuksiani sekä oppia paljon uutta kyseisessä pestissä. Olen kuitenkin avoin muillekin pesteille, sillä koen jokaisen pestin omalla tapaansa kiinnostavaksi. Nähdään syyskokouksessa! 😊 Riina Moikkamoi!
![]() Mä oon Riina, toisen vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija. Mä oon alunperin Lohjalta! ja rempseäksi kutsuvat. Koen olevani helposti lähestyttävä ja vapaa-ajalla tykkään liikkua, esimerkkinä mainitakkoon käymällä salilla tai ulkona juosten :D
Haen hallitukseen, jotta voisin tuoda oman panokseni sociulaisten eduksi sekä edistää hyvää ilmapiiriä ja toimintaa niin oman ainejärjestön sisällä kuin poikkitieteellisesti. Pesteistä ei ole mitään tiettyä ykköstä, mutta esim. fuksi- ja tuutorivastaava voisi kiinnostaa, sillä oma tuutorointi kokemukseni tältä syksyltä oli antoisa.
Roosa Hellurei! Olen Roosa Salminen 21-vuotias ikivihreän Kouvolan kasvatti. Kuopioon päädyin vuosi sitten opiskelemaan sosiaalityötä. Savon murre ja Kuopion tori vei sydämeni alta aikayksikön. Fuksivuosi oli yhtä hulinaa, hauskanpitoa ja uusia ystäviä, jonka pohjalta päädyin hakemaan Sociuksen tuutoriksi. Vaikka tuutorihommat ja opiskelut täyttivätkin vapaa-aikani, en kadu hetkeäkään. Tuutoriporukastamme tuli mielettömän tiivis ja päästiin yhdessä kokemaan ihania hetkiä. Luonteeltani olen vastuuntuntoinen, innokkaasti kaikkeen mukaan lähtevä ja hyväsydäminen. Tulen mielestäni hyvin toimeen uusien ihmisten kanssa. Usein olen saanut kuulla olevani helposti lähestyttävä, mistä olen kyllä itse samaa mieltä. Työskentelen opiskelujeni ohessa pienessä kaupassa Kuopion keskustassa, jonka asiakaskunnasta tulee mieleen välillä yhtä tiivis yhteisö kuin Sociuksen ainejärjestöstä. Ihanaa on myös, kun Socius-toverit tupsahtelevat moikkaamaan kaupalle työvuoron aikana. Vapaa-ajallani käyn mielelläni kuntosalilla jumppailemassa ja vietän aikaa ystävien kanssa erilaisten aktiviteettien parissa. No miksi juuri minä olisin oiva valinta Sociuksen hallitukseen? Pursuan toteutettavia ideoita ja olen aidosti kiinnostunut ainejärjestömme yhtenäisyydestä ja siitä, että kaikilla olisi hauskaa yhdessä. Rakastan poikkitieteellistä yhteistyötä ja uusia ystävyyksiä. Olen menevä ja aikaansaava tapaus, jolla organisointitaidot ovat hallussa. Hallituslaiset ovat myös antaneet valtavasti inspiraatiota hakea, kun hallituksessa puhalletaan aina yhteen hiileen ja tuetaan toisia. Olen kiinnostunut kaikista hallituspesteistä, mutta erityisesti puheenjohtajuus on houkutellut minua jo jonkin aikaa. Tehdään ensi vuodesta yhdessä ihana <3 Rosa Moikka! Olen Rosa, toisen vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija. Arkeni koostuu tällä hetkellä armottomasta opiskelusta, teatteri- ja parkourtreeneistä ja mahdollisuuksien mukaan tapahtumissa juoksemisesta. Siinä sivussa yritän pitää hengissä 13 ihanaa huonekasvia. Tykkään tasapuoliset määrät reivata pilkkuun asti sekä juoda teetä ja pelata kotona lautapelejä. Tässä parin opiskeluvuoden aikana Socius on omana ainejärjestönä muodostunut rakkaaksi, ja nyt mahdollisuuden tullessa haluaisin olla mukana sen tulevan toiminnan suunnan muovautumisessa. Tykkään olla vähän kaikessa mukana koko ajan, joten varapuheenjohtajan pesti vaikutti minusta kaikista kiinnostavimmalta. Asema puheenjohtajan työparina myös vaikuttaa mieluisalta. Minulle tärkeitä asioita ovat kaikkien jäsenten osallisuus ja yhdenvertaisuus. Haluaisin antaa oman panokseni siihen, että jokainen kokisi Sociuksessa kuuluvuutta ja voivansa osallistua tapahtumiin ja toimintaan aidosti omana itsenään itselleen sopivalla tavalla. Uskon mahdollisen roolin hallituksen jäsenenä antavan minulle mahdollisuuden edistää kyseistä asiaa. Syyskokouksessa nähdään! <3
|
Lokakuun sociuslainen 2022Perjantai 28.10.2022 Kuka olet mitä ja mitä opiskelet? Hyvää kuuluu! Fuksisyksy alkaa olla suurimmaksi osaksi taputeltu. Olen tavannut monia uusia kivoja ihmisiä ja opiskelutkin jaksavat vielä innostaa (erästä sivuainevalintaa lukuun ottamatta, mutta ei siitä sen enempää). Toivottavasti innostus kantaa pimeän talvenkin yli. Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle Fuksisyksystäni jäi kyllä vahva mannapuuron ja mansikan maku suuhun, mutta niiden lisäksi sociuslaisuus merkitsee minulle lämminhenkistä ja avointa yhteisöllisyyttä. Meidät fuksit on otettu avosylin kuvioihin mukaan. Miksi valitsit yhteiskuntatieteet Itä-Suomen Yliopistossa? Minua kiinnostaa yhteiskunnan rakenteiden vaikutus ihmisen toimintaan ja hyvinvointiin. Sosiaalityössä pääsee näitä pohtimaan ja sitten käytännössäkin selättämään sosiaalisia ongelmia. Kuopiosta minulla oli jo ennestään hieman tarttumapintaa kaverin ja sukulaisten kautta, joten päädyin tänne. Mikä on lempivuodenaikasi? Syksy. Ruska on kaunista ja lämpötilat alkavat tippua mukaville tasoille. Myös loppusyksyn harmaudessa ja koleudessa on oma viehätyksensä. Mitä epäitsekästä teit viimeksi? Asuin syyslomalla pääasiassa vaarini luona Lappeenrannassa ja lähtiessäni kokkasin hänelle ison makaronilaatikon, josta syö monta päivää. Elisan kysymys sulle: Harjoitteletko ikinä sanomisiasi etukäteen ennen kuin soitat puhelun, ja jos kyllä: millaisissa tilanteissa ja miksi? Juu, jos pitää johonkin aspaan tai kaikista pahimpaan: Kelalle soittaa! Haluan sanoa kaiken oleellisen asiani kannalta ja niin, että ei varmasti tarvitsisi uudemman kerran soittaa. Seurauksena on usein puheripuli ja kolmasosa asioista jää sanomatta. Olen ollut puhelintyössä välivuosinani pidemmän aikaa, mutta omien asioiden hoito on aina hieman inhottavaa. Oma kysymyksesi seuraavalle kuukauden sociuslaiselle: Vieläkö Kemiaa jaksaa laulattaa vai pursuaako mannapuurot ja mansikat jo korvista ulos? |
Syyskuun sociuslainen 2022Torstai 6.10.2022 Kuka olet mitä ja mitä opiskelet? |
Toukokuun sociuslainen 2022Perjantai 10.6.2022 Kuka olet mitä ja mitä opiskelet? Mitä sinulle kuuluu? Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle? Miten vappu sujui? Millä fiiliksillä syksyn opintoja kohden? Millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on? Riikan kysymys sulle: Mikä on kamalin opintojakso opintojesi ajalta ja miksi? Oma kysymyksesi seuraavalle kuukauden sociuslaiselle: |
Huhtikuun sociuslainen 2022Torstai 21.4.2022 Kuka olet mitä ja mitä opiskelet? Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle? Miksi valitsit yhteiskuntatieteet Itä-Suomen yliopistossa? Mitä odotat vapulta?
|
Maaliskuun sociuslainen 2022Maanantai 14.3.2022
Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle? Mitä odotat keväältä? Minkä taidon haluaisit osata? Sampon kysymys sulle: Jos voisit kutsua kenet tahansa, elävän tai kuolleen, luennoimaan Socius-huoneelle, kenet kutsuisit? Mikä on mieleenpainunein opintojakso opiskeluidesi ajalta ja miksi? |
Helmikuun sociuslainen 2022Maanantai 14.2.2022 Kuka olet mitä ja mitä opiskelet? Mitä sinulle kuuluu? |
Tammikuun sociuslainen 2022Maanantai 17.1.2022 ![]() Kuka olet mitä ja mitä opiskelet? Moikka! Olen Roosa Salminen alun perin Kouvolasta Kuopioon muuttanut ja ikää löytyy 20 vuotta. Opiskelen ensimmäistä vuotta sosiaalityötä. Mitä sinulle kuuluu? Mulle kuuluu tällä hetkellä pintapuolisesti ihan hyvää, mutta koronarajoitukset ja etäkoulu kyllä vie energiaa paljon. Opiskelijatapahtumat on peruttu ja kampuksellakaan en ole vuodenvaihteen jälkeen käynyt kuin kerran. Odotan kovasti, että sosiaalinen elämä palautuis ees suht normaaliksi ja pääsis samalla näkemään vähän mitä meidän upouus hallitus on keksinyt. Unohtamatta tärkeintä; fuksit saa tammikuun lopussa haalarit, jeee!! Kumpa pääsis vaan mahdollisimman nopeasti niitäkin ulkoiluttamaan 😉 Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle? Sociuslaisuus merkitsee mulle tällä hetkellä ennen kaikkea meidän upeaa fuksiporukkaa, koska koko ainejärjestön tapahtumia ei ole kauheasti ollut. Yliopistoon tuleminen jännitti ihan kauheesti, kun oli uus kaupunki, uus koti, uus koulu ja ihan uudet opiskelijakaverit. Luojan kiitos itsellä kävi ainakin niin hyvä tuuri, että ollaan ryhmäydytty tosi hienosti ja jo nyt muutaman kuukauden aikana on kerennyt muodostumaan varmasti elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Myös vanhemmat opiskelijat ja erityisesti tutorit on ottaneet meidät ihanasti vastaan vertaisinaan ja tsemppaavalla asenteella! Eli tiivistettynä siis sociuslaisuus merkitsee minulle: ystävyyttä, aitoutta, tsemppaamista ja ennen kaikkea hyvää fiilistä. Miltä (etä)opinnot on maistunut? Etäopinnoissa on ehdottomasti plussat ja miinukset, koska kukapa ei nauttisi herätä viisi minuuttia ennen luennon alkua, syödä samalla aamupalaa, siivoilla, meikkailla tai tehdä päivän tiskit. Vaikka näitä hyviä puolia löytyykin, niin kyllä silti kampuksella lähiluennoilla saisi enemmän irti opetuksesta ja pääsisi toteuttamaan vuorovaikutuksellista opetusta paremmin. Onneks opettajat on kuitenkin tehny tosi paljon töitä sen eteen, että etäopetus olis mahdollisimman sujuvaa ja vuorovaikutuksellista opiskelijoiden kanssa. Mitä odotat alkaneelta vuodelta? Odotan ehdottomasti kevään lämpöä ja ensimmäistä opiskelijavappua (oon vaan kuullu hulluja tarinoita ja nyt ne on testattava todeks). Tietenki ootan myös kesää ja toivon, että tää koronatilanne olis kesällä sen verran parempi, et pääsisin festareille ja viettämää kunnon juhannuksen. Opiskeluilta ootan harkkoja ja tietysti sitä, että saisin tavoittelemani kurssit suoritettuu ennen kesälomaa… Menisitkö temppareihin mieluummin sinkkuna vai varattuna? Menisin temppareihin ehottomasti sinkkuna ja oon kyllä muutaman kerran hakenukin mut ei oo vielä ”käyny tuuri”. Varattuna en kyllä ikimaailmassa lähtis rikkomaa parisuhdetta sinne.. Elisan kysymys sinulle: Mikä on paras neuvo, minkä olet saanut ja kuka sen antoi? Varmaankin näinki kliseinen ku äiti joskus sano, että: ”Kaikella on tarkoitus, jos se ei tapahu nytte nii näät myöhemmin syyn ja jotain parempaa tulee tilalle” ja tää on kyllä päteny aina! Oma kysymyksesi seuraavalle kuukauden sociuslaiselle: Mikä on oma paras muistosi fuksivuodeltasi? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Roosa, fuksi, Kouvola |
Joulukuun sociuslainen 2021Sunnuntai 19.12.2021 klo 20:01
|
Marraskuun sociuslainen 2021Torstai 2.12.2021 klo 17:28 Kuka olet ja mitä opiskelet? |
Hallitushakemukset vuodelle 2022Perjantai 12.11.2021 klo 23:40 Lilli Heips! Mun nimi on Lilli Taari ja opiskelen tällä hetkellä sosiaalitieteitä toista vuotta. Oon alun perin kotoisin Virolahdelta, pieneltä paikkakunnalta ihan Suomen kaakkoisosasta Venäjän rajalta. Pidän itseäni ystävällisenä, järjestelmällisenä ja ennen kaikkea täsmällisenä ihmisenä, koska oon aina ollut tosi tarkka aikatauluista. Haen hallitukseen, koska haluan olla luomassa yhteisöllistä Socius-henkeä ja osaltani järjestämässä mukavia yhteisiä hetkiä ainejärjestön sisällä sekä myös poikkitieteellisesti. Mun vahvuutena ainejärjestön hallituksessa olisi tiimihenkisyys, koska koen olevani parhaimmillani ryhmässä toimiessa, vaikka pidänkin myös yksin tekemisestä. Olinkin viime vuonna haalaritiimissä ja tällä hetkellä olen pikkujouluja järkkäävässä porukassa. Pandemia-aika on varmasti ollut meille kaikille haastavaa ja esimerkiksi itse muutin monien muiden tavoin viime syksynä Kuopioon keskelle etäopintoja ja kuvailisinkin vuotta hyvin raskaaksi. Siksi haluaisin nyt koronatilanteen hellittäessä olla vahvistamassa meidän ainejärjestön yhteishenkeä ja toverillisuutta, kun yhdessäolo alkaa taas olla mahdollista! Toisin hallitukseen hyvää henkeä ja meininkiä, ja olisi upeeta saada ainejärjestön perinteitä kunnioittaen myös uudenlaista toimintaa aikaiseksi! Toivottavasti pääsen antamaan oman panokseni Sociuksen hyväksi. Parasta on, kun pääsee jakamaan hyvää mieltä ❤ Emma Moikku vaan kaikille! Erityisinä teemoina hallitukseen hakemisen takana mulle on Sociuksen yhteisöllisyyden kehittämisen jatkaminen, sillä se on ollut itsellekin henkilökohtaisesti iso voimavaran lähde poikkeuksellisten opiskeluvuosien aikana. Lähivuosina opiskeluun vaikuttanut maailmanlaajuinen pandemiatilanne on rajoittanut opiskelijaelämää ja sosiaalisten suhteiden ylläpito on ollut hankalampaa kuin ennen. Kuitenkin ainejärjestön toimesta näitä asioita on hoidettu aktiivisesti ja turvattu parhaan mukaan. Tässä kehityksessä haluan olla jatkossakin mukana. Isossa yhteisössä ja varsin paljon etäilyn varassa ihmissuhteita on ollut hankalaa ylläpitää. Kuitenkin nyt tunnelin päässä ruppee olemaan valoa näkyvissä ja kehityksen jatkuminen monesta näkökulmasta on mahdollista. Lämpiminä muistoina lähiajoilta kannan Vuosijuhlien jälkeistä sillistä sekä fuksisitsejä, joissa yhdessä Sociuslaisina poikkeuksellisten aikojen jälkeen pääsimme viettämään aikaa yhdessä kunnolla. Tapahtumissa oli hyvä meininki ja oikeanlaista kemiaa ilmassa. Hallituksessa tämän toiminnan tukeminen olisi uudenlainen mahdollisuus päästä vaikuttamaan siihen konkreettisesti. Kehittäminen erilaisen määrittelemättömän hiljaiselon jälkeen tulee olemaan oppimispolku, mutta koen, että olen itse valmis oppimaan sekä toimimaan yhteistyössä ihmisten kanssa aktiivisesti ainejärjestömme parhaan edun mukaisesti. Edusta puheenollen, opiskelijoiden hyvinvointi ja sen turvaaminen on yksi keskeinen syy hakea mukaan toimintaan. Haluan ottaa huomioon ainejärjestömme opiskelijat ja tarpeet huomioon yksilötasolta lähtien. Kaikkien tarpeita, toiveita, mielipiteitä ja ääniä on kuunneltava, jotta ainejärjestömme toiminta pystyy takaamaan kaikille parhaan mahdollisen tuen ja opiskelija-arjen ainejärjestön tiimoilta. Näin ollen haluan myös hallituksessa olla jäsen, joka ottaa kaikki muut hallituksen jäsenet huomioon ja toimia sulavassa sekä rakentavassa yhteistyössä yhteisen hyvän eteen. Hallituksessa minussa erityistä kiinnostusta ovat herättäneet varapuheenjohtajan, edunvalvontavastaavan sekä projektivastaavan pestit. Avoimin mielin ja takki auki tähänkin hommaan oltaisiin kuitenkin lähdössä, jonka takia jokaisessa pestissä olisi paljon mielenkiintoisia juttuja vastassa! Tsemppiä kaikille pikkuhiljaa pimenevään syksyyn ja moikkaillaan kun törmäillään :)
Annika Hellurei! Mä oon Annika, 20-vuotias sosiaalityön toisen vuoden opiskelija ja alun perin iki-ihanasta Kouvolasta kotoisin. Vapaa-aika mulla menee pitkälti kavereiden kanssa touhuten ja tykkään myös hirveesti ulkoilla etenkin silloin, kun ulkona on nätti sää. Ulkona reippailu kuulokkeet korvissa onkin mulle tapa rentoutua ja kasata omia ajatuksia, mikä tekee ihan hyvää silloin tällöin. Oon toiminut tän syksyn tuutorina, mikä on sytyttänyt mussa jonkin sortin palon ainejärjestöhommia kohtaan. Haluisinkin olla mukana kehittämässä meidän rakasta ainejärjestöä ja koen et mulla olis paljon annettavaa siihen puuhaan, koska intoa multa ei ainakaan puutu! Kuvailisin itteeni rennoks ja kiltiks tyypiksi. Johonkin tuutoriesittelyyn taisin kirjottaa olevani "hassuttelija", jonka koen kyllä pitävän vieläkin paikkaansa. Tykkään olla paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja lähen aina innolla ja vauhdilla kaikkiin juttuihin mukaan. Lisäksi tuutoroinnin kautta oon oppinut tietynlaista järjestelmällisyyttä, joka on varmasti tarpeen hallitushommissa. Erityisesti tapahtumavastaavan pesti kiinnostaa mua, sillä mulla on paljon ideoita ja energiaa päästä järkkäilemään erilaisia juttuja kanssaopiskelijoiden iloksi. Tapiksen pestissä ottaisin tavoitteeksi semmosen "jokaiselle jotakin" -ajatusmaailman, eli haluisin olla mukana järjestämässä mahdollisimman laajasti erilaisia tapahtumia niin, et kaikille löytyis mieluista menoa ja meininkiä. Hallituksessa mua kiinnostaisi myös poikkitieteellisen yhteistyön edistäminen. Uskon, että hallitustoiminnasta sais kaiken hauskan huvin lisäksi arvostettavaa kokemusta ja oppis paljon hyödyllisiä taitoja ihan tulevaisuuttakin ajatellen. Musta oliskin super kiva päästä kehittämään itteeni samalla kun saa edistää yhteistä hyvää kivalla porukalla! Nähään syyskokouksessa =)! Oona Moikka! Olen Oona Haatainen, toisen vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija. Täällä Kuopion seudulla olen asustellut koko 21-vuotisen ikäni eli sydämeltäni siis savolainen. Vapaa-aikaani vietän liikkuen ja ulkoillen, ystävien kanssa jaetuista hetkistä nauttien sekä vapaaehtoistyön merkeissä lasten parissa. Olen uusista asioista innostuja ja nautin aktiivisesta arjesta, jossa voin ajoittain haastaa itseäni pois mukavuusalueelta kokeilemaan ja oppimaan uutta. Hallitustoiminta on ollut mielessä jo fuksivuodesta saakka, ja toimiminen esimerkiksi rahastonhoitajan pestissä kiinnostaisi. Aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä ei ole, minkä vuoksi pesti antaisikin mahdollisuuden uuden oppimiseen, jota tapani tarttua helposti toimeen sekä työskennellä tunnollisesti ja järjestelmällisesti tukisi. Toki uskon koko hallitustoiminnan tarjoavan paljon kivoja mahdollisuuksia, joten muistakin tehtävistä voisi löytyä oma juttuni. Olisi ilo päästä toimimaan osana hallitusta ja viemään eteenpäin meidän kaikkien yhteisiä asioita sekä tietysti tutustua lisää muihin sociuslaisiin! Nähdään syyskokouksessa! :) Roosa Moikka! Olen Roosa, 22-vuotias yhteiskuntatieteiden tokan vuoden opiskelija. Kuopioon muutin reilu vuosi sitten, mistäs muualtakaan kuin Kouvolasta. Vapaa-ajan vietän suurimmaksi osaksi kavereiden kanssa tekemässä milloin mitäkin, mutta virallisempiin harrastuksiin on kuulunut kanteleen soittaminen jo monta vuotta. Olen sosiaalinen ja nautin muiden ihmisten seurasta. Olen myös tosi tunnollinen siinä mielessä, että hoidan tärkeät asiat aina kunnialla loppuun. Tulen helposti toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja koen, että olen tosi joustava ja avulias. Hallitukseen hakeminen on kiinnostanut jo jonkin verran fuksivuonna ja muistankin miettineeni silloin, että varmaan pakko jossakin vaiheessa hakea. Haalaritiimissä ja erityisesti vujutoimikunnassa oleminen lisäsi tätä intoa ja huomasin, että tykkään tällaisesta toiminnasta tosi paljon. Motivaatiota siis löytyy ja haen hallitukseen siitä syystä, että uskon sen olevan todella hauska ja palkitseva kokemus. Lisäksi haluan olla mukana tarjoamassa sitä muille, mitä Socius on tarjonnut minulle, eli ystäviä ja yhteisön, johon tunnen kuuluvani. Erityisesti minua kiinnostaa tapahtumavastaavan pesti, koska tykkään olla mukana järjestämässä tapahtumia. Olen itse innokas osallistumaan kaikenlaisiin tapahtumiin ja muihin ainejärjestön juttuihin, mikä motivoi siirtämään sitä iloa myös muille! Erityisesti haluaisinkin panostaa Sociuksen tapahtumiin ja muuhun yhteisölliseen toimintaan ja siihen, että kaikille löytyisi jotain kivaa tekemistä muiden tovereiden kanssa 😊 Vaikka tapishommat eniten kiinnostelee, olen myös tosi avoin muillekin pesteille. Siiri Moikka! Mä oon Siiri Väänänen ja opiskelen toista vuotta yhteiskuntatieteitä. Olen kotoisin aivan Kuopion vierestä Siilinjärveltä, ja olenkin syntyjäni henkeen ja vereen savolainen. Savolaiset mielletään usein kieroiksi, mutta haluan osaltani osoittaa ennakkoluulot vääriksi, koska me savolaiset ollaan oikeasti äärettömän sydämellisiä, leppoisia ja huumorintajuisia. Itsekehuminen meille on kyllä vaikeaa, mutta vahvuuksiani ovat mielestäni myös ystävällisyys, sinnikkyys ja taito innostaa muita. Opiskelun ohella tykkään leipoa, neuloa ja käydä ryhmäliikuntatunneilla. Vapaa-ajallani olisi kuitenkin aukko merkitykselliselle tekemiselle, minkä vuoksi päätin nyt hakea hallitukseen. Olin jo kerran hakea hallitukseen fuksivuonna, mutta olin silloin vielä niin hukassa opintojen ja erityisesti aikataulutuksen kanssa, että jätin hakematta. Nyt opinnot rullaavat mukavasti, suunta omalle tekemiselle on kirkastunut ja halu päästä vaikuttamaan asioihin on kasvanut! Minulla ei ole aiempaa kokemusta järjestötoiminnasta, mutta uskon, että mulla olisi paljon annettavaa hallitustoiminnalle. Mielestäni tulevalla hallituskaudella olisi tärkeää kehittää ainakin laitoksen ja ainejärjestön välistä viestintää ja yhteistyötä, sekä poikkitieteellistä toimintaa. Pesteistä minua kiinnostavat erityisesti sihteerin ja edunvalvojan hommat, joissa järjestelmällisyyteni, organisointitaitoni ja kielelliset kykyni olisivat varmasti eduksi. Eniten odotan hallitustoiminnalta kuitenkin ideointia ja tekemistä yhdessä muiden kanssa. Elisa Heippahei! Olen Elisa, yhteiskuntatieteiden toisen vuoden opiskelija. Oon kotoisin ihan tästä Kuopion vierestä Siilinjärveltä — Eurojackpot-miljonäärien luvatusta pikkukylästä. Olen oikeasti ihan mukava tyyppi, enkä se stereotyyppinen kiero savolainen, vaikka olenkin täällä koko ikäni asustellut. Luonteeltani olen tunnollinen ja järjestelmällinen ja minulle on tärkeää oikeudenmukaisuus sekä muiden huomioon ottaminen. Tykkään ideoida ja toimia porukassa ja olenkin aina avoin uusille ajatuksille sekä ideoille. Minulla ei ole aiempaa kokemusta hallitustoiminnasta, mutta koen, että opiskelun oheistoiminta on alkanut kiinnostamaan oikeasti vasta viime vuosina. Tämän inspiroimana olenkin ehtinyt jo hommailla mukana viime vuoden haalaritiimissä sekä viimeisimpänä yhtenä tämän vuoden vertaistuutorina. Hallitushommat olisivat siis luonnollinen jatkumo tähän listaan. Hallituspesteistä eniten kiinnostaa sihteerin hommat. Koen, että minulla olisi tähän tehtävään sopivia ominaisuuksia, sillä pidän pikkutarkasta työstä ja aikataulutus sekä asioiden organisointi ovat minulle luontaisia. Olen toki avoin myös muille pesteille, sillä tykkään oppia uutta ja haluan päästä haastamaan ja kehittämään itseäni. Uskon, että vahvuuteni pääsisivät oikeuksiinsa hallitustoiminnassa. Olen motivoitunut kehittämään ainejärjestöämme ja olisi huippua päästä mukaan ideoimaan, osallistumaan ja oppimaan uutta! Ripsa Moikka! Minä olen Ripsa Vanhanen, sosiaalityön 3. vuoden opiskelija. Olen 23-vuotias syntyperäinen savolainen, kotoisin pikkuriikkiseltä paikkakunnalta nimeltä Juva. Kuopiossa asustelen poikakaverini ja koirani kanssa. Kotikuntani myötä koen ajattelevani maalaisjärjellä, mutta tietty nämä suurkaupungin hulinat ja meiningit vievät helposti mennessään. Tykkään osallistua erilaisiin tapahtumiin ja heittäytyä välillä oikein kunnolla. Ihmiset kuvailevat minua hyväksi kuuntelijaksi, avuliaaksi, hyväsydämiseksi sekä sisukkaaksi. Koen että olen tiimipelaaja, joka haluaa osallistua hyvän yhteishengen luomiseen omalla panoksellaan! Hallitustoiminnasta olen ollut kiinnostunut jo heti opiskelujeni alusta lähtien. Mukaan uskalsin hakea vasta nyt, sillä juuri nyt voisi olla oikea hetki tälle. Uskon, että pystyisin herättelemään henkiin ainejärjestömme vaalittuja perinteitä sekä pitämään kiinni mahtavasta yhteishengestämme ja toveruudestamme! Olen viihtynyt ainejärjestömme jäsenenä uskollisesti nämä vuodet, ja nyt haluaisin päästä näkemään vielä lähempää ja uusin silmin ainejärjestön toimintaa. Olen kiinnostunut oikeastaan jokaisesta hallituksen pestistä. Kokemusta tuutoroinnista löytyy syksyltä 2020, joten sen vuoksi fuksi- ja tuutorivastaavan pesti voisi soveltua minulle hyvin. Myös sihteerin ja tapahtumavastaavan pestit kiinnostavat minua erityisen paljon. Eipä mulla muuta tähän hätään. Olisi mahtavaa päästä verkostoitumaan vielä laajemmin ja tapaamaan teitä kaikkia, toivottavasti tullaan tutuiksi! Toivotan kaikille tsemppiä opintoihin sekä oikeen hyvää syksyn jatkoa! Tuuli Terveppä terve! Minä olen Tuuli Lehtinen, toisen vuoden sosiaalitieteiden opiskelija. Olen Rovaniemeltä kotoisin, joten musta löytyy tämmöstä lappilaista sisua. Olen heittäytyvä ja idearikas tyyppi. Päätin hakea hallitukseen, koska haluan päästä vaikuttamaan asioihin ja olemaan entistä vahvemmin osa tätä meidän Socius-yhteisöämme. Haluan mahdollistaa huippuja tapahtumia tapahtumavastaavan roolissa. Tämän lisäksi minua kiinnostaa kehittää ainejärjestömme poikkitieteellistä toimintaa. Aikaisempaa kokemusta ainejärjestötoiminnasta minulla ei oikeastaan ole, joten ajattelin, että nyt tai ei koskaan. En ole myöskään kuullut ainejärjestötoiminnasta muuta kuin hyvää, joka toimi yhtenä motivaattorina hakemiseen. Minut pitäisi valita hallitukseen, koska tulen mainiosti juttuun kaikkien kanssa. Tartun tuumasta toimeen. Uskon tuovani hallitukseen positiivista energiaa, määrätietoisuutta sekä avointa asennetta uusia kokemuksia kohtaan. Olen kuullut olevani varsin suorapuheinen, ja koenkin, että se on vahvuuteni, esimerkiksi epäkohtien esiintuomisessa. Odotan jo innolla hallitustoimintaa mukaan pääsyä! |
Lokakuun sociuslainen 2021Tiistai 26.10.2021 klo 19:27 Kuka olet ja mitä opiskelet? Hei! Olen Alta Cavén. Opiskelen sosiaalipsykologiaa ja olen kolmannen vuoden opiskelija.
Mitä sinulle kuuluu? Ihan hyvää kuuluu vaikka vielä vähän vujuviikko painaa ja kandi stressaa. Olen kuitenkin onnellinen, kun päästiin viimein nauttimaan tovereiden kanssa vuosijuhlista ja yhdessä olemisesta. Muutenkin on ollut ihanaa, kun pitkän ajan jälkeen olen taas päässyt nauttimaan lähiopetuksesta ja opiskelijaelämästä yhdessä muiden kanssa.
Mitä sociuslaisuus merkitsee sinulle? Yksinkertainen ja ilmeinen vastaus lienee, että sociuslaisuus merkitsee minulle tovereita ja yhteisöllisyyttä. Syvällisemmällä tasolla vastaisin kuitenkin, että se merkitsee ystävyyttä, syvällisiä keskusteluja, yhdessä jaettuja kokemuksia ja fireballia.
Miten päädyit opiskelemaan yhteiskuntatieteitä Itä-Suomen yliopistossa? Päädyin opiskelemaan tänne hyvin monen mutkan kautta, eli siis haettuani ensin opiskelemaan mm. psykologiaa (useasti) ja tehtyäni töitä apteekissa (liian kauan). Lopullinen päätös Itä-Suomen yliopistoon hakemisesta perustui lähinnä pääsykokeen sisältöön ja haluun päästä opiskelemaan sosiaalipsykologiaa. Muutto pois Helsingistä ja Kuopioon tuntui pelottavalta, mutta en ole katunut hetkeäkään.
Mikä on sinussa parasta? Ehkä huumorintajuni. Tai saattaa hyvin myös olla, että se onkin pahinta minussa. Olen mielestäni myös hyvin uskollinen ystävä ja kun lähden kavereiden kanssa viihteelle baariin, niin olen siellä aina uskollisesti pilkkuun saakka.
Parhaat vinkit opiskelun ja vapaa-ajan erottamiseen? Ympäristön vaihtaminen. Itse tykkään opiskella kirjastossa, koska siellä on semmoinen oikeanlainen fengshui ja kotona on vaikeaa keskittyä. Sociushuoneella ei myöskään kannata edes yrittää opiskella, koska siitä ei tule mitään. Kyllä sinne kuitenkin välillä kannattaa mennä ihan huvin vuoksi.
Juliannan kysymys sinulle: Jos saisit olla päivän kuka tahansa ihminen, kuka olisit ja miksi? Olisin varmaan Iso-Britannian kuningatar Elisabet II, koska kuka nyt ei haluaisi olla kuningatar ja asua Buckinghamin palatsissa. Tai siis no. Yhden päivän voisin kokeilla.
Oma kysymyksesi seuraavalle kuukauden sociuslaiselle! Jos sinun pitäisi syödä loppu elämäsi jotakin yhtä ruokaa, niin mitä se olisi? |
Toukokuun sociuslainen 2021Perjantai 21.5.2021 klo 13:57 Kuka olet ja mitä opiskelet?
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: fuksi, sosiaalityö |
Blogivierailu: Opiskelun merkitystä etsimässäTiistai 4.5.2021 klo 11:00 - Kaarina Mönkkönen Vieraileva kirjoittaja on yliopistonlehtori, dosentti Kaarina Mönkkönen Itä-Suomen yliopistosta. Mustat pilvet ja merkityskato Viimeisen vuoden aikana olemme saaneet kokea miltä tuntuu, kun elämä kapeutuu ja alkaa pyöriä jo puuduttavissa rutiineissa. Harmoniseen arkeemme asteli häirikkö, joka jätti jälkeensä laajaa tuhoa, pelkoa ja levittyi maailman laajuiseksi pandemiaksi. Alussa pandemiaan liittyvä keskustelu oli terveys- ja turvallisuuspainotteista. Sitten nousi huoli myös sosiaalisesta hyvinvoinnista sekä työn että opiskelun merkityskadosta. Vai oliko tuo kato ollut kytemässä jo aiemmin, nyt vain leimahti liekkeihin? Olivathan 2000-luvun ensimmäiset vuosikymmenet keskittyneet tehostamiseen, kiireeseen, vaatimuksiin nopeista tuloksista, mikä lisäsi myös uupumusta ja kroonista riittämättömyyden tunnetta. Ennen koronaa meillä oli kuitenkin suojanamme paljon tärkeitä sosiaalisia yhteyksiä niin työssä, opiskelussa kuin harrastuksissa. Koronan myötä arkeen jäivät jäljelle Teamsin mustat ruudut, yksin puurtaminen sekä tilanteet, joissa ollaan vain ’tiukasti asiassa’. Sosiaalisista suvantohetkistä vapautunut tila täytettiin tehokkaasti. Mitä tämä muutos on merkinnyt yliopisto-opiskelijoiden arjessa? Mistä opiskelijat ovat Aloitin omat opintoni Tampereen yliopistossa reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Kiirekoodia en vielä tuolloin ollut omaksunut enkä muista koskaan pohtineeni, että opintojen suorittamisessa olisi hoppu. Yksinkään en joutunut opiskelemaan, sillä aina oli mentävä paikalle, jossa oli paljon ihmisiä. Opintojen alussa liimauduimme opiskelukavereiden kanssa toisiimme, istuskelimme yliopiston kahviossa, jossa jatkoimme luennoilla syntyneitä ideoita maailmanparantajien painokkuudelle. Tuo kaikki oli välttämätöntä oman alan identiteetin kehittymisen kannalta. Toki aika kultaa muistot tehokkaasti enkä halua jatkaa tätä pidemmälle ’ennen vanhaan’ -muisteluani. Menneisyyden turha romantisointi saa muut haukottelemaan ja toteamaan, että emme enää elää käpylehmien ajassa. Nykyisin opettajat ovat paitsi aiempaa paremmin saavutettavissa, he ovat myös läheisemmässä suhteessa opiskelijoihinsa ja heiltä jopa uskaltaa kysyä, kun ei tiedä. Myös osallistuminen oppimiskeskusteluihin on aktiivisempaa. Puhuvat päät ovat vaihtuneet dialogisempiin opetusmetodeihin. Tässä ajassa on kuitenkin tärkeä pohtia, miten voisimme opettajina edistää sellaista hyvää, joka sitoisi meidät nykyistä enemmän yhteen ihmettelemään kiinnostavia kysymyksiä ja löytämään niille ratkaisuja.
Työelämä tarvitsee kaikenlaisia ihmisiä, ajattelun moninaisuutta, inhimillisyyttä ja luovuutta. Asta Raami on tutkinut menestyneiden keksijöiden intuitiivista ajattelua. Hänen mukaansa kiire ja suoritus tuottaa tekoja, eikä ajattelua. Uudet oivallukset syntyvät henkilökohtaisesta virittäytymisestä, oman asiantuntijuuden ylittävästä ajattelusta sekä erilaisten näkökulmien kytköksistä. Kun ollaan uuden asian äärellä, hän kehottaa kuuntelemaan itseään, jopa iloitsemaan omasta ahdistumisesta, sillä silloin tietää olevansa matkalla kokonaan uusien oivallusten tielle. (Raami 2020.) Opiskelussakin tämä olisi hyvä muistaa. Elämässä pitää olla rosoa, poluilta poikkeamista sekä vahvaa yhteyttä toisten ihmisten ajatteluun. Nykyisin opiskelijalta vaaditaan paljon: valppautta eri viestintäkanavien seuraamisessa, tietoteknistä näppäryyttä, massiivista tekstituotantoa, jatkuvaa yksin keksimistä, nopeaa valmistumista sekä taiteilua työn, opiskelun sekä perheen jännitteissä. Kaikkivoipaisuuden ja tehokkuuden tavoittelu sammuttaa näkökykyä ja luo illuusion siitä, että asiat ovat vain minusta kiinni. Jopa James Bond on uskaltautunut rikkoa tätä illuusiota. Siitä huolimatta, että Bond kykenee elvyttämään itsensä autoonsa ohjelmoidulla defibrillaattorilla ja kaivamaan jopa luodinkin rinnastaan, löytyy hänestä viimeisimmissä leffoissa myös herkkyyttä, inhimillistä heikkoutta ja jopa kyyneliä. Jos Bond on uskaltanut ulos yli-ihmisen kuorestaan, miksi siis me emme tekisi niin. Opiskelu ja oman työn nelikenttä Mistä siis syntyy opiskelun merkitys 2020-luvulla, kun kasvot ovat kadoksissa ja Keväällä sain olla pitämässä kollegani yliopistolehtori Riitta-Liisa Kinnin kanssa opiskelijoiden Zoom-kahvilaa, jossa oli tarkoitus keskustella erilaisista opiskeluun liittyvistä asioista. Keskustelimme opiskelijoiden kokemuksista siitä, millaisia haasteita heidän opiskeluunsa liittyy sekä mitkä asiat ovat innostavia ja tuovat oppimisen iloa. Hyödynsimme työyhteisökouluttaja, dekkaristi Satu Roosin jäsentämää oman työn nelikenttää, jossa erilaisten työtehtävät tulevat arvioiduksi työn mielekkyyden ja jaksamisenkin näkökulmasta. Nelikentässä on neljä lokeroa, joihin laitetaan oman subjektiivisen arvion mukaan tehtäviä sen mukaan, ovatko kyseessä helpot rutiinit, kuluttavat rutiinit, vaativat, mutta innostavat tehtävät sekä ne, joissa osaaminen joutuu koville ja jotka kuormittavat. Pyysimme opiskelijoita sijoittamaan opiskeluunsa liittyviä asioita noihin neljään lokeroon. Kuva 1. Oman työn nelikenttä (Satu Roos, Ks. Roos & Mönkkönen 2019) Opiskelijat kuvasivat opiskeluun liittyviksi helpoiksi rutiineiksi (keltainen lokero) rutiinitehtäviä, kuten esimerkiksi sähköpostien läpikäynti, ”pakollisiin Moodle-keskusteluihin osallistuminen”, tiedotteiden seuraaminen Yammerista, oppimistehtävien viimeistely (muotoseikkojen tarkistamisen) sekä omien opintojen suunnitteleminen. On kuitenkin huomioitava, että nämä helpoilta tuntuvat rutiinitkin voivat olla monelle opintojaan aloittavalle kuluttavia. Ensimmäisenä syksynä mielessä risteilee paljon uusia käsitteitä, järjestelmät ovat vielä outoja eikä oikein tiedä, mistä ihmeen piilopaikasta ketäkin voisi etsiä. Keltaisella alueella olevat helpot rutiinit eivät siis vaadi paljoa osaamista. Ne ovat luonteeltaan tehtäviä, joita voisi hoitaa esimerkiksi perjantai -iltapäivänä, jolloin ei enää kannata ryhtyä isoihin ponnistuksiin. Helppojen rutiinien ääreltä mieli voi laskeutua helpommin viikonlopun viettoon. Harmaalla alueella eli tylsiin ja kuluttaviin rutiineihin kuuluvat tehtävät ovat opiskelijoiden mielestä uuden kurssin tehtävien läpikäyminen ja aikatauluttaminen. Etänä yhteisten aikojen sopiminen koetaan raskaaksi, sillä useinkaan ei tunne muita ryhmän jäseniä eikä kaikkia edes saa aina kiinni. Rasittavaa on myös, jos ryhmä ei ole kovin aktiivinen ja osa joutuu vetämään kivirekeä muidenkin edestä. Ajankäytön suunnitteluun tulee haasteita, kun on samaan aikaan useita tehtäviä ja päällekkäisiä luentoja. Puolestaan liian väljä aikataulu heikentää tehoa, kun asiat jäävät liiaksi omalle vastuulle. Väsyttäviksi koettiin myös nauhoitettujen luentotallenteiden seuraaminen. Tuo viesti pysäytti meidät pohtimaan tallenteiden merkitystä uudelleen. Olemmehan me opettajat viime aikoina tehtailleet melkoisen määrän opetustallenteita ja Mooceja. Tuo tehotuotanto on herättänyt itsessä jopa ihastusta kaikessa nopeudessaan ja kätevyydessään. Mutta kätevyys ’meille´– yhtä vähän kuin tehokkuus – ei saisi olla ainoa mittari, sillä opiskelijat kaipaavat opitun tietoaineksen yhteistä merkityksellistämistä. Edellä itsekin kritisoin omani aikani yksisuuntaisia luentoja, eikö tässä ajassa pitänyt jo toimia toisin? Punaiseen lokeroon, jossa osaaminen joutuu lujille ja asiat koetaan rasittavina, sijoittuivat Innostaviksi ja vaativiksi tehtäviksi opiskelijat mainitsivat pitkien esseiden kirjoittamisen, sillä niissä saa kehitellä omaa ajatustaan. Innostusta tuottaa myös eteneminen opiskeluissa ja ’kunnon’ palautteen (numero ei riitä) saaminen omista tuotoksista. Onhan tärkeä saada tietää, mihin suuntaan oppimisessaan on kehittymässä. Hienoja kokemuksia syntyy myös innostavissa ryhmätöissä, joissa ennestään tuntemattomat opiskelijat tulevat tutuiksi, sitoutuvat yhteiseen työhön ja saavat yhdessä jotain hienoa aikaiseksi. Näitä yhdessä kehittelyn iloja opiskelijat kuvaavat usein myös monitieteisillä opintojaksoilla. Monet edellä kuvatut asiat olivat hyvin konkreettisia tekemisiä, mutta keskustelut opiskelijoiden kanssa ja kirjoitetut esseet viestivät laajemmasta opiskeluun liittyvästä yksinäisyydestä. Inhimillinen ja arvokas oppiminen on saatava takaisin. Opiskelun merkityksellisyyden elementtejä Aloittaessani tämän blogin kirjoittamista pohdin, pitäisikö minun antaa neuvoja itsestä huolehtimisesta, riittävästä unesta, ajan hallinnasta tai palautumisesta. Kaikki ovat varsin oleellisia asioita, mutta tiedämme ne jo sanomattakin. Olemme tutkimusryhmässämme tutkineet suomalaisten kokemaa arvokkuutta ja merkityksellisyyttä (Mönkkönen, Tapani, Salonen & Kokkonen 2021). Aineisto (N=970) kerättiin juuri ennen koronapandemiaa hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja eri ikäisiltä ihmisiltä. Halusimme tietää, mitkä asiat tuottavat arvokkuutta ja merkityksellisyyttä sekä mitkä tekijät niitä puolestaan loukkaavat. Tutkimissamme tarinoissa emme havainneet minäkeskeistä puhetta lainkaan, vaikka julkisuudessa esitetään usein huolta aikamme itsekeskeisyydestä. Sen sijaan arvokkuutta ja merkityksellisyyttä määrittivät neljä keskeistä asiaa: kannattelevat suhteet, arvonanto yhteisössä, toimijuus, sekä jokin kiintopiste eli horisontti. Niin korona-aikana kuin sen jälkeen olisi tärkeä selvittää, millaiset kannattelevat suhteet edistävät opiskelua, millainen oppimisyhteisö vahvistaa arvokasta oppimista ja miten oppimisessa saisi kukin mahdollisuuden kehittyä täysiin mittoihinsa. Horisontti avautuu paremmin, kun opiskelija saa tilaisuuden pohtia yhdessä muiden kanssa oman oppiaineensa tärkeyttä, työllisyysnäkymiä ja miten omalla tietämyksellä voidaan luoda parempaa yhteiskuntaa. Opettajilla on tuon keskustelun ylläpitäjinä myös tärkeä rooli. Tarvitsemme vuorovaikutusta, pysähtymistä, arvostuksen osoittamista, jopa ripauksen myös leikkisyyttä. Tietokirjailija Jani Kaaron mukaan yliopistojen tulisi olla pikemminkin leikillisen tutkimuksen ja oppimisen kehtoja, kuin keskittyä pelkästään tutkimaan vain varmasti vaikuttavia asioita. Toimittaessa niin sanotusti varman päälle, saattaa näkökentän ulkopuolelle jäädä kiinnostavia seikkoja todellisuudesta ja tekemisen syvempi merkitys saattaa kadota. Lähteet: Cup of Therapy 2020. Tunti tunnilta tuntien. Gummerus. https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512420094/cupoftherapy-tunti-tunnilta-tuntien/ Björn, Ismo, Jarmo Saarti & Pirjo Pöllänen (2017). ”Päätettiin turvata yliopistojen rahoituksen pitkäjännitteisyys!” Opetusministereiden poliittinen puhe ja yliopistolaitoksen uudistus vuosina 2005–2015. Yhteiskuntapolitiikka 82:1,76–85. Raami, Asta (2020). Intuitio3 Yhteys mahdottomaan ratkaisuun. Helsinki: Otava. Roos Satu, Mönkkönen Kaarina (2019) Ihmisiksi työssä. Työyhteistaidoilla yhteistä vaikuttavuutta. Unipress. Weckroth Klaus (2020). Kaiken järjen mukaan. Tampere: Bod-books. |